En odota myötätuntoa; päinvastoin, koen olevani todellinen onnellinen elämääni rakentaessani, vaikka 70vuotiaana minulla ei olekaan omia lapsia.
Eräänä päivänä, kun olin käymässä ihotautilääkärissä Helsingin Meilaassa, jouduin odottamaan pitkään käytävän penkillä aivan niin kuin tavallista. Siellä istui nainen, jonka tarina muutti silmäni maailmankuvasta.
Hän näytti siistiltä ja tyylikkäältä, ikäluokaltaan noin 65, mutta keskustelun myötä paljastui, että oli jo ylittänyt 70vuoden rajan. Nainen kertoi, että oli ollut kahdesti naimisissa, mutta nyt asui yksin. Ensimmäinen avioliitto päättyi avioon. Alussa hän oli selvästi kertonut puolisolleen, ettei halunnut lapsia. Mies oli aluksi hyväksynyt asian, mutta kun Leena täytti 30 vuotta, hän alkoi taas puhua perheen perustamisesta odottaen, että ehkä joku päivä haluaisi äidiksi.
Toive jäi toteutumatta, ja pari päätti erota useiden keskustelujen jälkeen.
Myöhemmin Leena meni naimisiin miehen kanssa, jolla oli tytär edellisestä suhteesta. Asuminen sujui mutkattomasti, sillä lapsiin liittyvä kysymys ei enää noussut esiin. Mies ei vaivautunut Leenan päätökseen, koska perheessä oli jo lapsi.
Valitettavasti toisen aviomiehen kuolema jätti Leenan jälleen yksin, ja hän asuu nyt tilavassa omakotitalossa Vantaan lähellä. Hän korostaa, ettei yksinäisyys ole hänelle ongelma.
Monet olettavat, että lapset tarjoavat tukea vanhuudessa ja olisivat aina lähellä. Leena näkee asian toisin: lapset kasvavat, lähtevät omille teilleen ja rakentavat itsenäisiä elämiään, jotka eivät enää kiinni vanhempien ympäriltä.
Hän ei valinnut äidiksi tulemista tästä syystä. Ei katsele katumusta menneisyyteen, ei myöskään tulevaisuuteen. Hän nauttii täysipainoisesta elämästä ja hoitaa omat tarpeensa.
Ja jos haluat lasillisen vettä, se käy kunhan maksaisit siitä, hän hymyili kevyesti.
Mitä mieltä olet tästä itsenäisestä näkökulmasta elämään ja onnellisuuteen?
Tarina kiteyttää elämänasenteen, joka painottaa omia valintoja ja itsensä toteuttamista sen sijaan, että noudattaisi perinteisiä odotuksia äitiydestä ja ikääntyvyydestä. Se opettaa, että elämän täyteisyys ei perustu perheiden määrään, vaan siihen merkitykseen, jonka itse annamme omalle polullemme. Tämä oivallus muistuttaa, että todellinen onni löytyy omista arvoistamme ja siitä, että uskallamme elää omaa elämäämme, vaikka se poikkesikin muiden odotuksista.
