Voiko tämä paha, kuin pakenut peto, nainen hänen äitinsä? hänen sanansa kaikuvat Juhanille korvissa: Sinä olet nuoruuden virheeni.
Juhanin elämä alkoi sillä, että hänet löydettiin huutavana nälästä ja pelosta pienen taaperoasunnon kynnykseltä. Hänen äitinsä, joskin vielä hieman omantunnoista, kelasi vauvan lämpimään peittoon, kääri kiinni vuohenvilla-ponchoon ja laittoi huutavan lapsen pinoon kartonkikassiin, ettei hän jäädy.
Että lapsen nimeä, syntymähetkeä tai alkuperää ei oltu missään kirjattu. Ainoassa kädessään oli kuitenkin iso hopeinen riipus, kirjain A kuin perintöä äidiltä. Tämä riipus ei ollut tavaratalon myymä, vaan käsityöläisen valmistama, omalla leimalla.
Poliisit käyttivät riipusta johtolankaa ja pyrkivät jäljittämään äidin, mutta tapaus karattiin umpikujaan. Riipun tekijä oli jo kuollut vanhassa iässä, eikä hänen kirjojensa hakemistoista löytynyt mainintaa. Lapsi kirjattiin lastenhoitokeskukseen nimellä Juhani Tuntematon yksi lisää valtion hoidettavista lapsista.
Juhani vietti lapsuutensa sosiaaliturvan turvassa hoitokodissa, kaipaen äidillistä rakkautta ja haaveillen päivästä, jolloin löytäisi vanhempansa.
Jokin kauhea on tapahtunut, äiti teki minulle näin. Hän kyllä löytää minut ja vie minut pois täältä hän ajatteli, kuten kaikki muukin epäonnekas.
Kun Juhani pääsi hoitokodista suurempaan maailmaan, hoitaja ripusti hänelle riipuksen kaulaan ja kertoi sen tarinan.
Joten äiti toivoi, että löytäisin itseni myöhemmin?! Juhani kysyi.
Ehkä! Tai ehkä vain vahingossa repäisit riipuksen äidin kaulasta. Pienet lapset rakastavat napata. Riipus oli kiinni hänen kädessään ilman ketjua! hoitaja arveli.
Valtion myöntämänä Juhanille saatiin pieni mutta oma yksiö. Hän aloitti opintonsa ammatillisessa oppilaitoksessa, valmistui ja sai työpaikan autokorjaamosta.
***
Ainon kanssa Juhani törmäsi sattumalta kadulla kirjaimellisesti otsatusten. Aluksi vain putoavat, ja Aino pudotti kädestään muotilehdet, jotka hän oli tiukasti piti. Juhani ryntäsi keräämään roinaa ja niiden jälkeen heidän otsansa osuivat yhteen. Iskusta kipinöitä levisi silmissä, silmät täyttyivät kyyneleistä. He istuivat joukossa, väen vieressä, hymyillen toisilleen kyyneleet silmissä. Silloin Juhani tajusi rakastavansa Ainoa ikuisesti.
Minun täytyy sovittaa tekoni! Kutsun sinut kahvilaan! Juhani ehdotti.
Aino suostui vaivattomasti, hämmästäen Juhanin kömpelöyttä kuin karhun suloisuutta.
Tiedätkö, Juhani! Minusta tuntuu, että olen tuntenut sinut koko eliniän! hän sanoi viiden minuutin tutustumisen jälkeen.
En usko, mutta sama tunne minulla on!
Pariskunta alkoi nähdä toisiaan jokaisena päivänä, puhelivat, viestittelivät ja tunsivat toistensa ajatuksia. Kun Juhani loukkaantui töissä, Aino soitti heti ja kysyi, onko kaikki kunnossa.
Olet kuin minä, ja minä olen kuin sinä! Tunnen, että olet kohtaloni! Juhani lausui Ainoa kohtaan. On ikävä, etten voi esitellä sinua vanhemmilleni morsiamenani! Minulla ei ole perhettä.
Mutta sinulla on minä! Olen varma, että pidän sinusta vanhempasi.
***
Mitä tämä minun poikani lapsitalosta on? Oletko menettänyt järkesi? Kaikki heistä ovat kovia ja sosiaalistumattomia! huokaisi Ainoa yritän, Aino, poikansa vanha, Leena Väisänen, äiti, kaataen itsensä nahkaistuolille.
Äiti, Juhani on kiltti ja iloinen poika! Ei voi kaikkia leimata samoin! Miksi sinä näinkin! Aino puolusti rakastaan.
Aivan oikein, rakas! Ennen kuin tehdään päätelmä, täytyy nähdä ja puhua henkilön kanssa! Tuo poikasi, niin katsomme, mitä hän todella on. Sitten päätämme, nostammeko sydämemme vai emme! Juhani vanha isä, Matti Rantanen, henkilöstöpäällikkö, puuttui.
Voi, Veli! Emme kasvatetut tyttäret kosketa miehiä ilman sukua! Entä jos hänen vanhempansa ovat väärin? nainen huusi.
Selvitämme kaiken, kun näemme hänet! Matti furkutteli.
Leena jäi hiljaiseksi, sulki ovensa äänekkäästi ja meni omaan huoneeseensa.
Matti vilkutteli Ainoa:
Ei hätää, tyttäreni, selviämme tästä!
Kiitos, isä! Aino suukotti poikaystävänsä poskea ja kutsui Juhanin perheensä viikonlopun vierailuun.
***
Sopivana päivänä Juhani, tyylikäs ja hienostunut, käveli kahdella bukettilla (yhdelle Ainoa ja toinen tulevalle anoppipuolelle) sekä kakulla Juhanin vanhempien kotiovelle.
Aino hymyili loistokkaasti ja johdatti Juhanin keittiöön.
Äiti, isä, tutustukaa, tämä on minun Juhani!
Isä Matti puristi Juhanin kättään, Leena otti kukat vastaan ja tunsi äkillisen kalpeuden, kuin puhe olisi menettänyt äänen. Hän toipui hetken, kutsui kaikki pöytään.
Anteeksi, olen vain vähän hermostunut hän selitti viivästystään.
Kun ateria alkoi, Leena huomasi:
Juhani, sinulla on mielenkiintoinen riipus. Ei näytä teolliselta.
Se on ainoa muisto äidistäni. Kun minut löydettiin hoitokodista, pidin tätä riipusta kädessäni.
Leena ei puheittanut iltanuotion jälkeen, pureskeli vain vihreitä herneitä.
Matti ja Aino pitivät Juhanista hyvää mielipidettä: jalkapallo, hiihto ja kalastus.
Hieno poika! Matti sanoi, kun Juhani lähti.
Miten hän on niin hieno? Ei näyttänyt kunnollista kasvatusta, puhuu kuin häpeissään Leena huusi äkkiä.
Matti yritti rauhoitella:
Leena, mitä puhut? Mitä hän sinulle teki?
Leena ei antanut periksi, kääntyi Ainoa kohti:
Sinun täytyy erota hänestä! Nyt heti!
Hän sulki ovet ja vetäytyi omaan huoneeseensa.
***
Mitä tehdä? Mitä tehdä? Leena ajatteli paniikissa, kyyneleet kihosivat silmiin katsellessaan vanhaa valokuvaa kirjahyllyn takaa. Valko- ja mustavalkoisessa kuvassa hän näki nuoren itsensä nuorena, kaulassaan sama riipus kuin Juhanin.
En mennyt menettämättä sitä! hän mietti.
Hän piilotti kuvan taskuunsa:
En halua, että Matti ja Aino näkevät sen nyt! Keksi jotakin!
Leena ei nukkunut yötä. Ainoa ainoa järkevä keino oli pyytää Juhania lähtemään kaupungista ikuisesti.
Rakas, olen pahoillani. Voinko saada hänen puhelinnumeronsa? Leena pyysi.
Aino, tietämättä mitään, antoi Juhanin numeron.
Leena soitti välittömästi:
Juhani, voisitko tulla tänään? Tunnin päästä?
Tottakai, tulen!
Tunnin kuluttua Juhani oli kuin pyssy oven edessä. Leena avasi oven; hän näytti sairastuneelta ja itkevän.
Meidän täytyy puhua! hän sanoi ja johdatti Juhanin makuuhuoneeseen.
Juhani, sinun täytyy erota Ainoa. Tämä on minun salaisuuteni. Lupaa, ettet kerro sitä kummallekaan perheellesi.
Lupaan! Juhani nyyhkäisi, istuen sohvan reunalla, jalkoja täristen.
Juhani, Aino on sisareni! Leena julisti esiin valokuvan, jossa hänellä oli saman riipuksen kaulassaan.
Juhani jäi sanattomaksi, silmät täyttyivät kyyneleistä.
Äiti? hän kysyi. Entä isä?
Leena nyökkäsi kieltävästi:
Ei, Matti ei ole isäsi. Minä ja Veli tapasimme nuorina, hän meni sotilaslaitokseen. Olen nuori ja typerä, ja sinä jäit kiellettyyn tilaan, kun huomasin, että odotin lasta. Hän jätti minut, en kertonut hänelle, ja lähdin naapurikaupunkiin isovanhempieni luo. Annoin kuullille, että lapsi kuoli, ja menit juuri siihen taloon. Kuitenkin, muutaman kuukauden päästä Matti palasi, ja menimme naimisiin.
Entä minä? Juhani tärisi.
Sinä olet nuoruuden virheeni. Et saa rikkoa kaikkea, mitä olen rakentanut! Olet tullut tähän maailmaan ilman kutsua, ja nyt olet täällä! Pakene! Älä häiritse perhettäni!
Juhani jäi paikalleen sanomatta.
Voiko tämä paha, kuin pakenut peto, nainen hänen äitinsä? sanat kaikuvat jälleen korvissa.
Juhani huokaisi syvään, nousi sohvalta:
Hyvästi, Leena Väisänen! En paljasta salaisuuksia.
Kerran kerron isälle! kuului ääni.
Juhani ja Leena jäivät seisomaan, kun Aino, kädet ristissä, astui ovien takaa katsomaan. Hän katsoi äitiä vihaan ja vihaa, sanoen:
Olin aina ajatellut sinut hyvänä ihmisenä, mutta sinä olet saastainen!
Juhani laski päätään ja sanoi hiljaa:
Anteeksi, sisareni! hän murisi, piilottaen kyyneleet.
Hän juoksi pois, kuin kupla, joka puhkeaa ilmaan ja hajoaa kipinöiksi. Muutaman päivän kuluttua Juhani ilmoittautui armeijan palvelukseen, jossa hänet otettiin lämmittävään kohteeseen.
Matti ja Aino tulivat hakemaan hänet. Matti halasi poikansa olkapäätä ja sanoi:
Pidä kiinni, poikani! Me olemme perheesi, odotamme sinua, ja kun palaat, meille on paikka.
Aino halasi veljeään ja kuiskasi korvaan:
Palaa, veljeni, me rakastamme sinua.
Juhanin sydän lämpeni. Hän ei enää missään saanut äitiä, mutta ei ollut yksin. Hän sai isän ja sisaren, ja oppi, että perhe ei aina synty verestä, vaan yhteisestä huolenpidosta ja rakkaudesta.
Leena jäi yksin, Matti erosi hänestä, eikä saanut ansaitsemaansa anteeksiantoa. Hän syytti Juhania, joka tulee aina epäsopivaan aikaan.
Tarinan opetus: todellinen perhe syntyy siitä, että otamme toistemme kädet kiinni, vaikka menneisyys onkin myrskyinen, ja että armo ja myötätunto antavat voimaa kulkea eteenpäin.
