Mikä lasku on myöhässä? Kyllä te nyt sekoilette, meillä ei ole mitään lainoja… Juu, Lehtoset, kyllä, meidän osoite, mutta… Paljon vai? Ei voi olla totta. Kenen nimellä se laina oikein on? ihmetteli Aino.
Ilmari Tapani Lehto, kuului puhelimesta.
Onhan se minun mies, mutta miten… ja miksi hän noin teki? Aino oli täysin ymmällään.
Otan osaa, virkailijan ääni pehmeni hiukan, mutta säännöt ovat kaikille samat: maksut on myöhässä, tänään muistutus, ja sen jälkeen muut toimenpiteet.
Aino ei muistanut, miten löysi tiensä työhuoneeseen, eikä sitä, milloin istui koneen ääreen. Uutisen järkytys pakotti miettimään asioita uudelleen. Ei, kyllä nyt täytyy selvittää ihan itse, mistä ihmeestä se velka on tullut.
Ilmarin lompakosta ei ole koskaan löytynyt luottokortteja, joten rahat eivät ainakaan meidän perheeseen menneet. Mikä tässä nyt oikein on meneillään? Työt jäivät kesken, kun mieli pyöri vain kummallisen puhelun ympärillä. Aino odotti jännittyneenä Ilmarin kotiinpaluuta.
Kenen vuoksi ne rahat? Kuka käski sinua ottamaan lainaa?!
En ehtinyt, silti ne jo soittivat, Ilmari mutisi kiukkuisena. Tajutessaan paljastaneensa asian hän kääntyi Ainoon, No mitä tuijotat? Äidille ne rahat, tietenkin! Hän pyysi apua, asuu siellä yksin…
Mutta mihin ihmeeseen hän noin suuren summan tarvitsee? Me pärjätään vähemmälläkin, vaikka molemmat tehdään töitä.
Lomalle, tietenkin.
Mihinkö hän nyt sitten on menossa? Mallorcalle vai Thaimaan rannoille?
Äiti kasvatti minut yksin, hän ansaitsee lomansa. Ja en olisi uskonut tätä sinulta…
Ilmari marssi jurottamaan olohuoneeseen, istui korostetun dramaattisesti nojatuoliin ja kääntyi seinään päin. Se oli hänen vanha keinonsa saada painostettua vaimoa, mutta tällä kertaa Aino ei vastannut sillä tavalla kuin ennen.
Aino pysyi vaiti. Lehtosen perheessä anoppi Maija oli aina ollut aivan liian paljon läsnä. Maija Erttilä Lehto rakasti vaatimista. Heti kun hän tapasi Ainon, alkoi tarkkailu: “Ovatko nuo aidot korvakorut vai halpaa rihkamaa?” Saatuaan tietää, että Aino ei käytä feikkejä, Maija voivotteli:
Miksi tuhlata niin paljon rahaa? Olisit ostanut kotiin jotain järkevää…
Se oli lahja, Ainoa hävetti Maijan tapa tuomita.
Ai, no sitten hyvä on, rauhoittui tuleva anoppi hetkessä.
Viikon päästä Ilmari pyysi nolona: “Voisitkohan olla laittamatta korviksia kun mennään äidille, muuten hän ärsyyntyy kun itsellään ei ole sellaisia ja minulla ei ole varaa ostaa.”
Aino huomasi jo silloin, että jotain kummallista tässä käyttäytymisessä on. Mutta rakastuneena hän työnsi epäilykset syrjään. Myöhemmin hääpäivänä Maija loisti: hieno asu, upea lahja. Vasta kuukausia myöhemmin Aino sai selville, että kaikki oli ollut Ilmarin kustantamaa, muuten Maija olisi jättänyt tulemasta.
Sitten alkoikin jatkuva vaatimus. Uusi televisio pitää olla kuin ystävällä. Kampaajakäynti ehdoton; uusi fööni pakko saada. Ja aina nyt heti! Jos pyyntö ei toteutunut, Maija ratkesi kyyneleihin ja voivotteli, miten yksinäistä ja raskasta kaikki on. Ilmari ei kestänyt itkua oli mentävä ja täytettävä anopin toiveet.
Mutta sehän on äiti… Ei iso juttu!
Mutta nyt perheessä alkoi olla tiukkaa rahasta. Aino ei ymmärtänyt; vaikka molemmat ansaitsivat hyvin, puuttui arjesta aina jotain olennaista. Kysymyksiin Ilmari kohautti olkiaan:
Ehkä Aino, sun pitäisi ottaa oppia mun äidiltä kotitalouden hoidossa…
Mutta Aino ei halunnut ottaa mallia Maijasta: heillä ei koskaan synkannut. Aino tunsi hyvin tällaiset ihmistyypit kaukana pysyminen on viisainta.
Lopulta pisara, joka katkaisi kamelin selän: Maijan lomalasku. Raha, jonka Ilmari nosti anoppinsa vuoksi, olisi riittänyt kolmen kuukauden asuntolainan maksuun, kodin kalustamiseen ja juhlaan parhaassa ravintolassa Helsingissä.
Ilmari ei halunnut muuttaa mitään: äidille kuuluu kaikki ja aina. Aino olisi ymmärtänyt onhan se äiti mutta että näin, kertomatta mitään… Jos olisi jotain tapahtunut, velka olisi jäänyt Ainon nimiin, Maijalle taas ei mikään takaisin.
Ehkä oli tullut aika käydä kunnon keskustelu. Onko hänelle tärkeämpää äiti vai oma perhe? Tai edes selittäisi Maijalle, että kohtuus kaikessa. Keskustelua ei kuitenkaan syntynyt: Ilmari suuttui, väittäen Ainoa kylmäksi ja ahneeksi.
Minähän maksoin jo sen laskun! Makselen nämä pois, mutta sun motkottaminen ei lopu milloinkaan! Ei, äidille ei kelpaa mikään halpa pakettimatka, tottakai hän haluaa parasta. Hän synnytti minut, uhrasi kaiken puolestani! Eikö ole vähintä, että voin tarjota hänelle loman?
Ja eikö ole mitään väliä sillä, ettei meidän budjetti kestä hänen toiveitaan? Ehkä voisit selittää hänelle sen.
Parempi kun selitän sulle: äiti on pyhä ihminen…
Aino ymmärsi, ettei Ilmari aio muuttaa mitään. Hän oli jo aikoja sitten ymmärtänyt, että Maija oli mustasukkainen miniästään soitti Ilmarille joka päivä ja pyysi poikaa vierailulle, “kun on niin ikävä…” Ja Ilmari jätti kaiken ja lähti toiselle puolelle Helsinkiä äitinsä luo: äiti pyytää!
Riidan jälkeen Lehtoset lähtivät töihin edelleen riidoissa. Lounasaikaan Aino tunsi olonsa aivan surkeaksi.
Työkaverit vaativat viemään hänet lääkäriin. Siellä Aino sai tietää odottavansa vauvaa. Ja mikä ilo olisi kertoa uutinen tulevalle isälle! Aino toivoi salaa, että tämä olisi viimeinen niitti budjetin uudelleenjakoon.
Turhaan Aino iloitsi. Ilmari huokaili, ettei ollut varautunut tällaiseen. Hän pyysi Ainoa harkitsemaan keskeytystä ja vaati lykkäämään lapsen tulon. Pian puhelin soi nyt Maija asialla. Hän ei anellut, vaan käski:
En halua olla mikään mummo! Mitä kuvittelet että lapsella sitoutat mun pojan? Ei onnistu Ilmari kyllä lähtee ja et saa senttiäkään elatusmaksuja.
Miksi hän muka lähtisi? Mistä päättelette näin?
Kyllä minä tunnen oman poikani. Hän on jo katkeroitunut, miettii, miten pääsisi kauas pois tuollaisesta vaimosta. Tee niin kuin sanoin muuten jään ilman lapsenlastakaan.
Ainon silmissä musteni. Hän heräsi sairaalasängyssä.
Aino, vihdoin heräät, kuului tuttu ääni. Kun Aino avasi silmänsä, vieressä istui anopin naapuri, hoitaja Tuija Fager.
Voi Tuija, jaksoi Aino kuiskata, En tiennyt, että sinä täällä työskentelet…
No jaa, parempi olisi ettet tietäisikään, Tuija naurahti surullisesti. Luultiin jo, että joudutaan valitsemaan sun ja vauvan välillä.
Mitä?!
Kaikki hyvin, rauhoitu vain. Mutta kerro nyt, mikä sinut tähän kuntoon ajoi?
Kun Aino kertoi kaiken, Tuija synkistyi. Sitten hän sanoi vakavasti:
Jätä heidät. Ilmari ei muutu ja hänen äitinsä myrkyttää jokaisen hänen naisen elämän. Maija on aina uskotellut, että pojan kuuluu uhrautua hänen eteensä. Maijan mies kuoli ennenaikaisesti, kun yritti täyttää kaikkia hänen vaatimuksiaan. Ilmari on täysin äitinsä vallassa.
Mutta hän meni naimisiin…
En ymmärrä miten tiedätkö montako naista on karannut ensimmäisen Maijan-tapaamisen jälkeen? Päätä ihan rauhassa. Mitä muuten Ilmari sanoi raskaudesta?
Aino vastasi, ja Tuija mutisi itsekseen rumia Ilmarista ja tämän “mamin pojasta”. Ja aivan kuin taikasanasta Aino tunsi päätöksensä hän selviää itsekin. Ilmari on tehnyt valintansa, ehkä tietämättäänkin.
Heti kun sai sairausloman jälkeen palata töihin, Aino haki avioeroa. Ilmari ei yrittänyt estää. Hän ei saanut tietää, että lapsi kuitenkin syntyi.
… Vuosi kului vapaudesta. Aino käveli puistossa tytär sylissään.
Oho, mikä sattuma, tuttu ääni sanoi, Miksi et anna minun tavata lapsenlasta?
Koska tämä ei ole teidän lapsenlapsi, Aino vastasi rauhallisesti. Se lapsi se, josta te ja Ilmari käskitte luopua hän ei syntynyt. Tämä tyttö on vain minun. Ja tiedoksi hänellä on jo mummo.
Kuule nyt…
Kyllä, ihan tosissani. Jos kerran mummon rooli on niin tärkeä, etsi Ilmarille seuraava sopiva vaimo.
Aino käveli pois hymyillen, välittämättä Maijan ärtyneistä huudoista. Hän tiesi tehneensä kaiken oikein jättämällä taakseen miehensä ja tämän kohtuuttomuuksiin sortuneen äidin.
