Sini, nähdään kolmen päivän päästä! Ja älä unohda leipoa sitä kuuluisaa lihapiirakkaasi. Se on niin herkullista… anopin iloinen ääni kaikui puhelimessa.
Mutta Siniä ei naurattanut. Kun puhelu päättyi, hän istahti raskaasti keittiön tuolille. Pääsiäinen lähestyi, ja kaikki puolison, Joonaksen, sukulaiset kokoontuisivat tänä vuonna heidän luokseen Helsinkiin.
Teillä on niin avara kolmio, kaikille riittää tilaa. Ennen tunkimme itsemme pieniin olohuoneisiimme. Mutta nyt, täällä meidän suku mahtuu hyvin juhlimaan! oli anoppi todennut jo kaksi vuotta sitten päättäväisesti.
Nyt Sini alkoi vihata tuota suurta kolmiota, jonka asuntolainaa maksettaisiin vielä pitkään. Ainoastaan siksi kaikki sukulaiset halusivat tulla heille, jättivät jälkeensä kaaoksen ja valvoivat yötkin myöhään.
Keittiöön asteli Joonas ja painoi suukon vaimonsa päälakeen.
Saitko kaikki sovittua äidin kanssa? hän kysyi.
Joo, taas vietetään pyhät täällä. Joonas, voisithan sinä puhua äidillesi? Sini pyysi väsyneenä.
Joonaksen ilme synkkeni.
Sini, tätä on jo moni kerta puhuttu. Äiti pitää sinusta kovasti ja rakastaa sun ruokia! Miten voisin kieltää häntä tulemasta? Sitä paitsi hän on nyt eläkkeellä, ei jaksa enää järjestää isoja juhlia. Hän on hoitanut neljä lasta, ansaitsee levon.
Joka kerta Sini antoi periksi. Sisimmässään hän kysyi kuitenkin itseltään: “Kuka sitten huolehtii minusta? Miksi minun pitää pyhänä ruokkia ja hoivata koko sukua?”
Valittaminen oli turhaa. Sini ei halunnut riidellä Joonaksen kanssa eikä pilata kodin rauhaa. Niinpä seuraavana päivänä hän suuntasi kauppaan keräten ostoskärryyn kaiken tarpeellisen. Pääsiäistä edeltävänä päivänä hän upottautui kokkaamiseen ja leipomiseen.
Myöhään yöhön Sini hääräsi lieden äärellä, että kaikille riittäisi ruokaa. Kaikki anopin neljä lasta ja perheensä saapuisivat yli kymmenen henkeä!
Miksi kukaan ei auta minua? Eikö edes joku Joonaksen siskoista voisi tulla? Vai ovatko kaikki muka niin kiireisiä? hän puhisi taikinakädet kyynärpäitä myöten.
Joonas katsoi häneen hämmästyneenä.
Tiedäthän, että veljet eivät osaa kokata, eivätkä miniät ehdi, yhdellä on töitä, toisella lapsia. En voi vain vaatia heitä tulemaan avuksi, Sini.
Ai mut mut mutta minä voin olla koko päivän keittiössä? Olen itsekin töissä. Vaikka työskentelen kotoa käsin, en siitä väsy yhtään vähempää!
Älä pahoita mieltäsi, Joonas halasi Sinin vyötäröä. Kaikki tulee menemään hyvin. Pääsiäinen on yhdessäoloa. Kaikki kehuvat ruokaasi ja sinulle tulee hyvä mieli.
Sini nielaisi vastalauseensa. Hän kaatui sänkyyn vasta puolenyön jälkeen ja oli niin väsynyt, ettei uni kuitenkaan tullut. Mieli askarteli kaiken alituisuuden, vieraiden hoitamisen ja tulevien juhlien parissa.
“Mitä teen näillä kehuilla? Haluaisin joskus vain tulla valmiille pöydälle, en käyttää aikaani, rahojani ja voimiani kaikkeen tähän.”
Aamuvarhain, kun Sini vihdoin oli saanut unen päästä kiinni, puhelin soi. Anoppi ilmoitti pirteästi:
Tunnin päästä olemme teillä! Ilmoitin jo eilen kaikille, joten ala kattaa pöytää, hän nauroi heleästi.
Sini ei saanut itseään ylös. Mistä repiä voimat? Hän näki jo mielessään, kuinka ramppaisi satoja kertoja keittiöstä ruokasaliin, laittaisi ja siivoaisi.
En jaksa, hän mutisi tyynyyn.
Sini, miksi vielä makaat? Äiti tulee pian, samoin vieraat, Joonas seisoi ovella paheksuen.
Tulossa, Sini nousi vastahakoisesti ylös. “Kyllä sinä jaksat, olet vahva,” hän henkäisi itselleen ja raahautui kylpyhuoneeseen.
Päivä meni tohkeessa valmistellen, tarjoillen ja järjestellen.
…Ruokapöydässä kaikui ilo, puheensorina täytti huoneen. Sukulaiset kertoivat tarinoita, suunnittelivat tulevaa. Anoppi istui Sinin vieressä ylistäen lakkaamatta:
Voi meidän Sini, tekee maailman parhaat ruuat! Tällaisen pöydän kun sais aina, hän hymyili ja puristi Sinin kättä.
Sini kuunteli kohteliaisuudet tympääntyneenä ja poistui usein parvekkeelle piiloon hälyltä ja uteluilta lapsista, joita he eivät olleet vielä Joonaksen kanssa hankkineet sukulaisia asia ei silti jättänyt rauhaan.
Sini! anoppi huusi. Jälkiruoka esiin! Missä sinä viivyt?
Parvekkeen ovi avautui ja Terttu, anoppi, astui sisään.
Tupakoitko sinä? hän kysyi epäuskoisesti.
Mitä? En tietenkään! Sini hypähti. Halusin vain hengittää raitista ilmaa, huoneessa on niin hikistä.
Niin kai. Lapset sisällä, ei voi pitää ikkunoita auki. Mutta älä vain ajattelekaan mitään semmoista, sinulla on vielä lapsia tehtävänä, anoppi nauroi.
Sini väänsi väkinäisen hymyn kasvoillensa. Anoppi ei huomannut mitään.
Mennään, jälkiruoka pitää tuoda esille.
Terttu istahti heti pöytään omalle paikalleen. Sini taas jäi yksin keräsi lautaset, vei ne keittiöön, toi uudet jälkiruokaa varten. Kaikki yksin.
Tämä kakku on parasta ikinä, anoppi jälleen kehui.
Sini pakeni keittiöön tiskaamaan. Hän harmitteli, ettei tiskikonetta ollut vieläkään tullut hankittua, vaikka sitä oli suunniteltu jo monta kertaa.
Kahden tunnin kuluttua vieraat alkoivat kerätä kamojaan.
Joonas, vietkö minut kotiin? anoppi pyysi.
Tietysti äiti, haen vain avaimet.
Kun Sini jäi yksin, hän lysähti olohuoneen sohvalle. Kämppä oli kaaoksessa. Eilisestä siivouksesta ei ollut enää jälkeäkään.
Täytyy nousta ja tehdä loppuun, muuten huomenna kaduttaa vielä enemmän, hän puhui itselleen.
Hiljaisesti Sini alkoi siivota: tiskit, liinat ja pyyhkeet koneeseen, pöytä nurkkaan, lautaset ja aterimet puhtaiksi. Ruoan jämät rasioihin. Imuroida koko huoneisto, pestä lattiat.
Olen kyllä ansainnut jotakin hyvää tästä palkaksi…
Sini laski saunan lämpenemään, nappasi kylpyyn laventelisen kylpypallon ja laittoi lempimusiikin soimaan. Kuuma vesi rentoutti väsyneet lihakset. Hän selasi puhelinta Joonakselta tuli viesti:
“Äiti pyysi jäämään yöksi. Tullaan huomenna.”
“Tätähän odotinkin. No eipä yllätys,” Sini huokaisi.
Joonas tiesi mainiosti, että juuri tänään olisi pitänyt siivota. Hän kuitenkin jäi anopin luo jälleen kerran.
“Niin kuin he minua kohtelevat, niin minä heitä.” Sini teki päätöksen: nyt riittää.
Kului kuukausi, ja uusi juhla lähestyi. Anopin puhelu tuli pian:
Sini, laita pöytä koreaksi! Perjantaina tullaan juhlistamaan Joonaksen pikkuveljen syntymäpäivää!
Totta kai pöytä on, mutta ruoka jää tällä kertaa muiden tehtäväksi. Töissä on kiire ja pitää mennä toimistolle. En tiedä ehdinkö koko juhlaan, Sini huokaisi muka murheellisena. En ole varma, ehdinkö edes paikalle…
No mutta… miten..?
Työt, minkäs teet.
Katsotaan, minä järjestän jotain. Harmi… anoppi valahti.
Kaikkea hyvää! Sini sulki puhelimen ja hymyili.
Tuo ilta sujui ystävän luona teekuppien ja naurun merkeissä. Aamulla hän passitti Joonaksen siivoamaan olihan pikkuveljen juhla, ei hänen.
Kun anopin merkki-syntymäpäivä lähestyi, Sini järjesti itselleen loman ja matkusti vanhempien luo Turkuun. Lahja oli annettu jo etukäteen, ja uutinen kerrottu.
Mutta missä me sitten juhlimme?
Joonas kyllä avaa oven, mutta minä en ole kotona.
Entä tarjoilut?
Voitte tilata jotain valmista, tai muut miniät voivat kokata. Hyvin selviätte!
Seuraavat juhlat Sini vietti kotona pöydälle ilmestyi vain leikkeleet ja kaupasta ostettu kakku.
En ehtinyt mitään tänä vuonna, töitä niin paljon kiireessä. Jos haluatte, voitte tilata ruokaa, hän toisti joka kerta.
Mutta kukaan ei halunnut avata lompakkoaan, ei käyttää omia rahojaan juhlaan. Uuden vuoden lähestyessä sukulaiset tajusivat: ei enää istuta Sinin pöydässä ilmaiseksi. Yhteinen juhlintainto lopahti nopeasti.
Vuodenvaihteessa Sini ja Joonas kohottivat yhdessä shampanjalasit kotona, ihan kahdestaan. Sini hymyili suunnitelma toimi. Ja kun kippis sihahduksen jälkeen lasissa kupli kuohuva, hän ajatteli tyytyväisenä: Hyvin se meni tämän kunniaksi on syytä juoda.siitä. Ja niin hän kilisti Joonaksen kanssa, hymyili hänen yllättyneelle katseelleen, ja antoi itselleen hiljaisen lupauksen: tästä lähin hän asettaisi omat rajansa, uskaltaisi valita myös itsensä.
Kevään aurinko nousi uuden vuoden ensimmäisenä aamuna kirkkaana. Sini aisti, kuinka koti oli kerrankin ihan heidän, rauhaisa ja lempeä. Hän keitti vahvaa kahvia, täytti kupit ja istahti Joonaksen viereen ikkunan ääreen.
Sini, tämä on ollut paras juhla koskaan, Joonas sanoi hiljaa ja tarttui hänen käteensä.
Niin minustakin, Sini vastasi, hymyillen nyt aidosti. Hän katseli kaupungin hiljaista katua ja tunsi tulevan vuoden mahdollisuudet avautuvan edessään: vapautena, keveytenä, omaan elämään paluuna. Ja siinä hetkessä Sini tiesi, ettei enää koskaan kadottaisi itseään muiden toiveiden alle.
Joonas painoi poskensa hänen olkaa vasten, ja Sini oli varma, että tästä tulisi heidän vuotensa sellainen, joita he itse juhlisivat, juuri omalla tavallaan.
