Mitä sinä siinä huudat minulle?! närkästyi mies. Minä tässä paikkaan ja syötän sun vaimoasi, ja nyt vielä kuulut minulle? Onko tämä joku uusi juttu?! He siinä huusivat kilpaa toistensa kurkkujen täydeltä puoli tuntia, kunnes varis käheytyi ja mieheltäkin voimat loppuivat
Mies palasi kotiin aamuvuoron jälkeen paperitehtaalta. Edessä oli viikonloppu, ja se jo nostatti tunnelmaa. Mutta ei kyse ollut vain lepohetkestä: lauantai-iltana häntä odotti vihdoin se paljon odotettu ensitreffi netissä tapaamansa naisen kanssa.
He olivat viestitelleet kuukauden: työn arjesta, harrastuksista ja elämän suurista kysymyksistä käytiin keskusteluja. Kaikki eteni juuri niin varovaisen toiveikkaasti kuin tapana on tällaisissa tilanteissa. Nyt viimein oli sovittu tapaaminen. Enää piti vain soittaa pikku ravintolaan ja varata pöytä. Sitten vaatekaappiin sankarimme sukelsi etsimään treffikelpoista vaatetusta.
Mietteissään mies oli jo melkein oman kotikerrostalonsa ovella sellaisessa perinteisessä suomalaisessa rumiluksessa, jossa hän asui neljännen kerroksen pikkuyksiössään. Ulko-ovelle oli ehkä viisikymmentä metriä matkaa. Tuntui, että jos hän ottaisi vielä askeleen, koko elämä voisi kääntyä aivan uuteen suuntaan, mutta
Ai niin, aina on joku mutta.
Juuri ennen sisäänkäyntiä, siitä puusta johon hän ei ollut kiinnittänyt huomiotakaan, tipahti yhtäkkiä hänen jalkoihinsa varis. Lintu hakkasi siipiä ja rääkyi, ja yläpuolella oksistoissa musta varislauma mekasti täyttä päätä. Melu oli kuin olisi maailmanloppu tullut.
No just minun tuurilla, mutisi mies. Tätä tässä enää kaipasinkin.
Varis yritti nousta, mutta rojahti heti taas maahan. Heti näki, että oikea jalka oli poikki.
Mitäs sinulle nyt tehdään? hän päästi ääneen.
Eihän siinä voinut muuta kuin ruveta auttamaan. Mies riisui takkinsa, kääri variksen sillä, ettei pyristele, nosti syliin ja talutti kotiin. Varislauma ulvoi perässä kuin olisi menossa piknikille eikä asunnon edustalle.
Kotona sankarimme kaivoi variksen varovasti takin sisästä ja yritti tutkailla vammaa. Lintu vastasi iskemällä nokkansa kiinni miehen sormeen.
Perhana sentään! voihkaisi mies ja sitoi nokan pikaisesti rättiin.
Eläinlääkäripuheluista ei ollut hyötyä lintuja ei kuulemma otettu. Tuttavistakaan ei apua herunut. Silloin mies muisti olevansa elementissään käsistään kätevä asentaja. Hän kyllä jotakin keksisi.
Varis asettui aluksi matalaan pahvilaatikkoon, jonka pohjalle mies laittoi muutaman pyyhkeen, ja nosti koko systeemin ikkunalaudalle. Lintukin sai heti nimekseen Helinä.
Pari tuntia hän väsäsi lintulekaa: vuoleskeli veitsellä uran pariin puusauvaan, teippasi ne tukevasti, ja lopuksi varovasti kiinnitti paikoilleen. Kun nokka vapautettiin, Helinä heti yritti nokkaista takaisin.
Rauhoitu nyt, hei! maanitteli mies. Tarkoitus on vain auttaa. Mutta nyt täytyy vielä juottaa ja syöttää sinua.
Internetissä ohjeet johdattivat miehen kalastustarvikeliikkeeseen ja apteekkiin. Ensimmäisestä löytyi matoja ja toukkia, toisesta pinsetit ja ruisku. Kotona alkoi ruokintaoperaatio.
Kyllä siinä väännettiin. Mies avasi variksen nokan varovasti ja tunki evästä sisään, vettä ruiskusta perään. Lintu sylki, karjui, ja koitti iskeä mies ähisi, mutta jatkoi sinnikkäästi.
Lopulta molemmat olivat uupuneita. Helinä sai vatsan täyteen, kyllästyi elämään ja simahti. Mies teki samoin.
Aamu toi saman shown: ruokintaa, karjuntaa ja jääräpäistä uhoa molemmin puolin. Yhtäkkiä mies huomasi, että ulkona ikkunalaudalla istui iso varis selvästi koiras ja tarkkaili tapahtumia silmä kovana.
En itsekään tiedä miksi, mutta mies avasi ikkunan.
Oletko Helinän puoliso vai? Tuu sisälle. Katso nyt itse, minä vain autan.
Iso varis kallisti päätään ja vilkuili kohti laatikossa makaavaa Helinää. Sitten uskaltautui varoen sisälle.
Helinä rääkäisi matalalla. Iso varis käänsi mieheen päin päätään, levitti siipensä ja karjaisi kovaa.
Mitä sinä minulle kiljut? äimisteli mies. Minähän hoidan vaimoasi ja sinä vielä vaadit lisää! Kummallista menoa!
Siinä sitten karjuttiin kilpaa mies ja varis kunnes variksen ääni sortui ja mieskin hyytyi.
Mies siirsi sanomatta mitään varikselle kaksi rasiaa toukkia ja matoja. Ei sanoja, ei selityksiä.
Lintu kurkisti einekset arvostelevasti, ja alkoi syödä.
No näinhän se menee, mies mutisi virnistellen. Ostinpa nämä sitten oikeasti sinullekin.
Syötyään varis meni Helinän luokse ja alkoi järjestellä höyheniä.
No jopas jotakin, mies heltyi. Rakkaudenosoituksia siellä. Ei hätiä Helinä kyllä nousee jalkeille. Saisi siitäkin vähän neuvotella, että nokkiminen loppuisi ja ruoka menisi alas.
Yöllä iso varis katosi, mutta aamulla oli taas naputtamassa ikkunaan. Vasta kun häntä päästettiin sisään, hän tarkisti Helinän ja söi rauhallisen aamiaisen.
Huomenta vaan, mies naurahti. Taidettiin löytää yhteinen sävel
Aamuruokinnat jatkuivat. Mies maanitteli Helinää, iso varis seurasi vieressä, mutta ei puuttunut, sanojen loppuessa nojailtiin yhteisymmärryksen varaan.
Yhtäkkiä miehen ilme muuttui kauhusta.
Jestas sentään! hän henkäisi päätään pidellen. Se nainen! Minä en soittanut, enkä varannut sitä pöytää
Hän tarttui puhelimeen ja soitti.
Anteeksi nyt tuhannesti hän aloitti ja kertoi rehellisesti koko variselämänsä.
Ai joku varis on muka tärkeämpi kuin minä?! nainen tylytti.
Ei, kun Se ei ole niin Tää vaan meni näin, ihan vahingossa
No jää sitten sen variksesi kanssa! ja linja katkesi.
Siinä meni treffit, mies totesi murahtaen varikselleen. Ei tarvinnut ees mokata, kun ei ollut mitään mitä mokata.
Silloin iso varis loikkasi pöydälle, levitti siipensä, pöyhisti rintansa ja komensi marssimaan.
Miehen kasvoille ilmestyi virnistys:
En tiedä miten paljon ymmärrät, mutta tukea tästä kyllä tulee. Eiköhän tämä tästä. Säkin olet sitä mieltä että ei pidä masentua, vaan pitää jatkaa eteenpäin?
Silloin ovikello soi. Oven takana seisoi viidennen kerroksen naapuri, Eila, nainen jonka kanssa hississä aina vaihdettiin huomenet.
Anteeksi, hän sanoi epävarmana. Mutta tuossa teidän ikkunoiden alla pyörii varislauma päivästä toiseen. Onhan teillä kaikki hyvin?
No, sitä on vähän hankala selittää mies epäröi. Tule katsomaan itse.
Eila asteli sisään, pysähtyi Helinän ja Karl-variksen eteen ja silmät laajenivat.
No jopas on Te hoidatte varista?
Helinä, tarkensi mies.
Silloin toinen on varmasti Karl, Eila naurahti.
Eilan nauru helisi kuin Lapin kesäyössä puro kirkkaana, ja mies huomasi, ettei ollut vähään aikaan kuullut mitään yhtä ihanaa. Hän katseli naista ja oivalsi mitäs tuosta pieleen menneestä treffistä, elämä järjestää omalla painollaan.
Karl levitti siipensä, marssi ylpeänä pöydän poikki, ja Eila nauraa heläytti taas.
Elämä muuttui helpommaksi siitä päivästä alkaen. Karl kiintyi Eilaan aivan selvästi: kun nainen vain astui kynnyksen yli, Karl heittäytyi charmööriksi, pöyhi höyhenet ja änkesi viereen. Eila naurahteli, vähän ujostellen.
Helinä tajusi lopulta, että täällä halutaan auttaa, ja alkoi jopa syödä itse. Toipuminen eteni vauhdilla. Mies uskalsi lopulta jättää Eilalle vara-avaimen, ja tämä kävi ruokkimassa lintua, kun mies oli töissä.
Nainen alkoi kiinnostaa miestä entistä enemmän. Hän suunnitteli jo pyytävänsä Eilaa ulos, kun sattui uusi tapaus.
Eräänä iltana, toisen työvuoron jälkeen, mies palautti kotiin. Päivä oli erityinen lounastauolla hän oli käynyt ostamassa pikku lahjan Eilalle: hopeisen ketjun, jossa pieni punainen sydän.
Hän hymyili, kun kuvitteli, miten antaa lahjan. Silloin pimeydestä ilmestyi kaksi miestä.
Kukkarolle, puhelin tänne ja kello kanssa! toinen sanoi, veitsen kanssa.
Ja takki kans heti! lisäsi toinen.
Miehellä ei ehtinyt pelkokaan tulla.
Yhtäkkiä hänen yläpuoleltaan rymisi musta pilvi. Joku huusi, toinen ulvoi kivusta varislauma hyökkäsi.
Mies syöksyi kotiin, ja aamulla
Oven takana seisoi Eila, säikähtäneenä ja kädet täristen.
Voi hyvä luoja! hän halasi. Oletko kunnossa! Minä jo pelkäsin sinun joutuneen hyökkäyksen kohteeksi
Mitä tapahtui? mies kysyi silittäen naisen hiuksia.
Yöllä varisparvi hyökkäsi kahden lenkkeilijän kimppuun. Ne melkein nokittiin hengiltä. Nyt ne ovat sairaalassa, huonossa kunnossa.
Mies virnisti ja muisti äkkiä:
Ostin sulle lahjan.
Voi ei, ei olisi tarvinnut Eila punastui.
Mutta hopeaketju ja sydän sai hänet hymyilemään ja suukottamaan miestä poskelle.
Tämä on ihana. Kiitos, Eila sanoi, ojentaen kättään, mutta
Aina se “mutta”!
Karl kiisi kuin salama ja nappasi kiiltävän korun miehen kädestä. Hän iski sen Helinän viereen, joka oli jo lähes tervehtynyt.
Mies ja nainen purskahtivat nauruun.
Hankin uuden, mies lupasi.
Karl levitti siipensä, paisutti rintansa ja huudahti voitonriemuisesti: “Karkarkarrr!” Helinä nappasi korun ja piilotti sen laatikkoonsa.
Ja mies ja nainen suutelivat eteisessä.
Ja mitä väliä sillä nyt enää oli?
Sillä perheasioita nämä ovat, vai mitäOven ulkopuolelta kuului yhtaikaa variksien iloinen rääyntä ja naapurin koiran turhautunut haukahdus. Mies katseli Eilaa silmiin, ja siinä hetkessä koti tuntui täyttyvän hassusta lintumaan energiasta mutta ehkä juuri sitä heidän elämäänsä oli tarvittu.
Aamulla Helinä asteli viimein omin jaloin ulos ikkunasta, Karl vierellään. Koko varislauma kerääntyi puun latvaan ja päräytti ilmoille juhlarääkynät, jotka saivat koko kadun heräämään.
Mies, Eila ja varispariskunta jäivät hetkeksi parvekkeelle lämpimään aamuvaloon. Linnut lehahtivat ilmaan, liitäen hetken yhdessä, ja sitten katosivat metsän suojiin. Karl käänsi vielä päätään kuin hyvästiksi.
Eila tarttui miehen käteen.
Tiedätkö, hän sanoi hiljaa, ehkä joskus kannattaa päästää irti, jotta saa tilaa jollekin uudelle.
Mies nyökkäsi. Hän seurasi hetken varisten lentoa ja hymyili, ensimmäistä kertaa aidosti pitkään aikaan.
Uusi päivä alkoi, ja tällä kertaa kukaan ei enää pelännyt, kuka jää ja kuka lähtee. Kaikki tiesivät olivatpa variksia tai ihmisiä että elämä pitää huolen omistaan, kunhan antaa sille mahdollisuuden.
