Anteeksi nyt, aloitti toinen poliiseista, mutta tämä rouva väittää, että kissanne hyppäsi hänen parvekkeelleen, hyökkäsi hänen kimppuunsa ja sitten varasti hänen kissanpentunsa
On olemassa sellaisia taloja, joita kutsutaan kulmataloiksi. Kun kaksi rakennusosaa yhdistyy suorassa kulmassa täsmälleen yhdeksänkymmentä astetta.
Jos sisäpihalle päin on parvekkeet, ne melkein koskettavat toisiaan kulmauksessa.
Se melkein korkeintaan puolitoista metriä.
No, asiaan…
Eräs mies ja nainen, jotka asuivat viidennessä kerroksessa, palasivat eräänä iltana töistä kotiin. He työskentelivät samassa firmassa ja kulkivat sinne ja takaisin samalla autolla.
Pihalla he näkivät, kuinka kulkukoirat hyökkäsivät sellaiseen kodittomaan kissaan, jota talon asukkaat ja he itse silloin tällöin ruokkivat.
Mies hätisti koirat pois, mutta kissa oli saanut siipeensä. Onneksi ei hengenvaarallisesti. He nappasivat kissan mukaan ja juoksivat autolle.
Eläinlääkärille ajettiin siellä haavat putsattiin ja tikattiin, laitettiin tippapullo ja vitamiinia, annettiin antibioottipiikki ja käskettiin tuoda kissa tarkastukseen ja pistoksille viikon ajan, joka päivä.
Siinä se sitten oli kissa päätyi heidän kotiinsa.
Miksi kisun nimeksi tuli Eero? Se tulee sanasta eerottaja. Näytti pelottavalta kuin jengin kovin jätkä. Mutta, kuten myöhemmin huomattiin…
Hurja Eero tottui nopeasti uuteen elämään. Parin päivän päästä se jo makoili sohvalla pehmeällä pedillä, kehräsi tyytyväisenä ja sulki silmänsä kun nainen rapsutti vatsaansa.
Kylläpä se osaa nautiskella, nauroi nainen, rapsutellen kissan vatsaa.
Eero irvisti haavat vielä tuntuivat mutta kehräys vaan jatkui. Se selvästi piti uudesta elämästään.
Kunto parani, turkki alkoi kiiltää ja ruoka maistui, pian Eero kiipesi mielellään syliin nukkumaan.
Se entinen elämä kylmyys, nälkä, tappelut, pelko katosi vähitellen muistoista, kuin paha uni.
Nyt se vietti aikaa parvekkeella, istui reunalla ja tarkkaili pihalla menoa. Ulos ei enää tehnyt mieli, tiesi liiankin hyvin mitä vapaus tarkoitti.
Naapuriparvekkeet eivät kiinnostaneet, ennen kuin…
Ennen kuin lähes kiinni olevalla naapuriparvekkeella ilmestyi kissanpentu. Ihan pieni, pörröinen, hyvin hoidettu.
Rotukissa mistä se tietäisi mitään muusta, päätteli Eero ja tuhahti halveksuvasti, käänsi päänsä ja nosti häntänsä.
Seuraavana päivänä Eeron korvaan kantautui kummallinen ääni. Se tuli sieltä parvekkeelta, pentukissalta.
Eero tassutteli lähemmäksi.
Kissanpentu oli painautunut nurkkaan, itki hiljaa.
Hei! huikkasi Eero. Mikä hätänä? Miksi itket? Ennakoiko ruoka vääränlaista?
Pentukissa älähti ja painautui tiiviimmin seinää vasten, pelokkaana mulkoili isoa kissaa.
Miksi itket? kysyi Eero uudelleen.
Silloin pentu, liikkumatta paikaltaan, kuiskasi:
Se löi minua tohvelilla Tiedätkö, miten kipeää se tekee?
Eero ei ollut kokenut tohvelin iskuja. Häntä nyt rakastettiin ja hemmoteltiin, kaikki annettiin anteeksi. Mutta kivun hän kyllä muisti.
Tohvelilla vai? Eero varmisti. Miksi ihmeessä?
Heräsin aamulla ja nauuin, kun oli nälkä…
Ja sitten? Eero ihmetteli.
Sain heti iskua ja huudot päälle
Eero vaikeni. Pikkuinen harmaa rääpäle vapisi nurkassa, eikä uskaltanut äännähdelläkään.
Yhtäkkiä hän muisti oman kylmän, nälkäisen, pelon täyteisen menneisyytensä kadulla.
Lyökö se usein? kysyi hän hiljaa.
Melkein aina, niiskaisi pentu. Aina jos vähänkin olen levoton tai meluan. Se ei rakasta mua…
Mutta puhelimessa se kehuskelee, miten kallis minä olen. Että minulla on paljon arvoa. En tiedä, mitä kallis oikeasti tarkoittaa…
Eero tiesi. Hänen emäntänsä usein sanoi:
Minun rakas.
Mutta täällä sana tuntui kovin erilaiselta.
Eero kurtisti kulmiaan. Tilanne oli kummallinen. Häntä suretti pennun puolesta. Kadulla hän olisi tiennyt, mitä tehdä. Mutta nyt…
Hän oli rakastettu kotikissa. Mitä ihminen sellaisessa tilanteessa tekisi?
Pentua huudettiin sisään. Se painoi korvat luimuun, häntä jalkojen väliin ja jaloista tipahti pelosta pieni lätäkkö. Se kipitti ovesta sisään.
Eero jäi tuijottamaan märkää laikkua. Hän muisti itsekin pikkuisena kerran pelänneensä isoa koiraa niin, että pissat lirisi housuun…
Sen jälkeen Eero vietti miltei kaiken aikansa parvekkeella. Naapurin pentu jonka nimeksi rouvalla oli Kauko kävi nyt säännöllisesti parvekkeella valittamassa:
Se uhkasi taas, niisti Kauko, jos en ole hiljaa, niin se heittää minut alas parvekkeelta. Ei enää jaksa siivota jälkiäni…
Eeron turkissa pistelevät karvat nousivat pystyyn ja hampaat kalisivat vihaisesti.
Hän kuuli usein Kaukon emännän huutavan ja kiroavan, ja välillä…
Välillä pennun pikkuiseen kroppaan läsähti tohvelin isku.
Ratkaisu oli selvillä jo aikaa sitten. Mutta pelko piti otteessaan.
Heittävät varmasti ulos, mietti Eero. Tästä tempusta joutaisin kadulle.
Sinne hän ei halunnut. Ei kylmään, nälkään, yksinäisyyteen. Ei halunnut menettää ihmisiä, jotka olivat pelastaneet hänet.
Mutta ajatus siitä, että tuo nainen vielä tappaisi pennun, ei jättänyt rauhaan.
Kaikki tapahtui muutaman päivän päästä.
Eero istui parvekkeellaan tarkkailemassa. Naapurista kuului huutoa. Nainen makasi sängyllä ja karjui taas Kaukolle.
Eero näki lasin heijastuksesta, miten nainen nousi, nosti tohvelin ja paiskautui pelokkaan pennun päälle, huutaen:
Nyt saat selkääsi, sinä elukka!
Eero ei tajunnut, miten hän ehtisi mutta yhtäkkiä loikkasi naapuriparvekkeelle. Matkaa oli reilusti puolitoista metriä.
Nainen ei ehtinyt heittää tohvelia. Sängyllä seisoi…
Ei. Sänky ei seisonut vaan se ilmestyi.
Olento suoraan painajaisesta.
Valtava, bandiittimaisen näköinen kissa, irvistävä, sähisevä ja muriseva. Naisen silmissä sen suusta kärysi liekkejä ja silmistä sinkosi kipinöitä.
Näin nainen ainakin asian koki.
Hän kiljaisi, pudotti tohvelin ja lämpimät nesteet vierivät pitkin pyjaman lahkeita.
Hänelle ilmestyi itse piru.
Piru kohotti kynsissään olevan tassun. Nainen rääkäisi, peitti kasvonsa käsillään ja pyörtyi.
Kymmenen minuutin päästä Eeron omistajien ovikello soi. Ovelle ryntäsi pörröinen, hysteerinen naapuri.
Teidän kissanne hyökkäsi kimppuuni! hän kirkui. Raapi minua ja varasti minun arvokkaan kissanpentuni! Minä soitan poliisin!
Nainen hyvä, emäntä vastasi rauhallisesti. Meidän kissa on kotona koko ajan. Se ei liiku talosta minnekään. Eikä meillä ole teidän pentua.
Naapurin naama venyi mutruun. Hän yritti vielä sanoa jotain, mutta päästi vain vihaisen sihahduksen. Hän pyörähti ja paukautti oven perässään.
Kymmenen minuutin päästä poliisit seisoivat ovella. Samaan aikaan naapurirouva selitti hysteerisesti tilannettaan.
Anteeksi, aloitti toinen poliiseista, mutta tämä rouva väittää, että kissanne hyppäsi hänen parvekkeelleen, hyökkäsi ja varasti hänen kissanpentunsa
Mitä? huudahtivat mies ja vaimo yhteen ääneen.
Heidän kasvoillaan oli puhdas hämmennys.
Herrat poliisit, tulkaa ihmeessä sisään. mies ehdotti rauhallisesti. Voitte itse katsoa: meidän kissa makaa tuossa sohvalla ja nukkuu. Pentua ei meillä ole.
Koko porukka tuli sisään. Eero tosiaan nukkui rauhassa levällään sohvalla.
Se on tuo! Juuri se! kiljui naapuri. Se hyökkäsi ja varasti minun Kaukon!
Anteeksi, mitä se varasti? poliisit eivät ymmärtäneet. Kissanne varasti teidän kaukot?
Mitä te houritte! huusi nainen. Oletteko idiootteja? Pentuni on nimeltään Kauko!
Poliisit vilkaisivat toisiaan ja astuivat parvekkeelle.
Melkein kaksi metriä, totesi toinen.
Haluatteko siis väittää, että kissa hyppäsi tämän matkan pentu suussaan? jatkoi toinen.
Ette usko minua?! nainen parkaisi. Hän raivosi ympäri asuntoa, huutaen: Kauko! Kauko!
Kaapit aukesivat, laatikoita vedettiin, petivaatteet viskottiin pois sängyltä.
Poliisien oli pakko istuttaa nainen alas.
Tiedättekö, sanoi toinen ankarasti, nyt teette laittomuuksia. Tästä talon asukkaat voivat vaatia teidät käräjille.
Mitä?! Minua?! Kun heidän kissansa iski kimppuuni ja vei minun kissan?
Näytättehän, missä teitä on raavittu? toinen poliisi kurtisti kulmiaan.
Nainen sekosi selityksissään ja alkoi kirkua:
Minä kyllä kostan tämän! Kaikille teille!
Anteeksi, emäntä sanoi kohteliaasti, mutta teistä tuntuu tulevan pahaa hajua… Voisitteko nousta tuolta tuoliltani?
Naisen silmät laajenivat. Hän punehtui, vihertyi ja kalpeni sitten.
Hän syöksyi asunnosta ja paiskasi oven kiinni.
Haluatteko tehdä rikosilmoituksen? kysyi poliisi.
Ei, vastasivat mies ja nainen.
Ehkä hänellä ei ole kaikki hyvin, nainen totesi.
Pahoittelemme häiriötä, poliisit sanoivat ja poistuivat.
Mies ja vaimo vilkaisivat Eeroon, joka oli herännyt ja istui sohvalla.
No mutta… sanoi mies.
Niin, mutta… nainen toisti.
Eero katsoi heitä syyllisen oloisena, hyppäsi alas ja meni kaapille.
Tassuilla se avasi oven, hyppäsi hyllylle ja veti varovasti pyyhkeiden alta… pennun.
Voi hyvä tavaton… huokasivat molemmat.
He istuivat sohvalle.
Eero tassutteli heidän luokseen ja laski vapisevan harmaan pennun heidän viereensä.
Mitäs nyt tehdään? nainen kysyi, ottaen pennun syliinsä.
Kauko säpsähti ja painautui pienemmäksi sylissä.
Älä pelkää, minä sanoin pehmeästi.
Meidän luona kissoja kohdellaan hyvin, nainen lisäsi, silittäen pentua. Ja sinä, kultaseni olet nyt rangaistuksella, hän sanoi Eerolle. Näin ei voi tehdä. Näin ei vain tehdä. Se olisi pitänyt ratkaista jotenkin muuten
Kuinka muuten? kysyin minä. Hän pelasti pennun noidan kynsistä. Ja siitä sinä tuomitsisit?
Eihän meillä mitään kissanpentua ole. Kuulithan poliisin.
Niinpä niin, nainen huokaisi ja kääntyi Kaukon puoleen. Miehen logiikka. Vieläkö pitäisi palkita?
Totta kai! Ansaitsee kunnon palkinnon! tokaisin hymyillen. Tulehan, Eero. Menemme hakemaan sinulle vähän broileria.
Katso nyt tätä tyyppiä! nainen puuskahti, kuin etsien tukea Kaukolta.
Mutta pentu ojensi varovasti tassunsa, tarttui naisen käteen ja painautui kiinni.
Nainen hymyili ja sanoi lempeästi:
No olkoon, ensimmäinen kerta annetaan anteeksi.
Minä ja Eero menimme keittiöön, Kauko jäi naisen syliin kehräämään. Nyt hänkin alkoi ymmärtää mitä rakas tarkoittaa.
Jostain syystä hänestä tuntui, että tämän naisen suusta sana kuulosti ihan toisenlaiselta…
