Veli ajoi kuorma-autollaan halki metsien, kun hän huomasi tummansinisessä hämärässä tytön seisovan tien laidassa. Oli jo myöhä, eikä mailla halmeilla näkynyt ketään muuta. Hän pysäytti auton.
Voisitteko ottaa minut kyytiin? tyttö kysyi arasti.
Totta kai, hyppää kyytiin. Täällä ei juuri liikennettä näihin aikoihin enää näy. Oletko ollut pitkäänkin odottamassa? Veli kysyi ja hymyili.
Olen… Tyttö nyökkäsi ja kyyneleet valahtivat yhtäkkiä hänen poskilleen. Veli jäi katsomaan järkyttyneenä.
Kuorma-auton hytissä leijui lämpimien perunapiirakoiden tuoksu äidin leipomia, niitä Veli rakasti. Vaikka tänään oli Loppiaisen jälkeinen lauantai, Veli teki töitä; kuorma oli vietävä perille.
Hän nappasi käden ulottuvilta vielä lämpimän piirakan, haukkasi siitä ja hyräili samalla iskelmää, joka soi autoradiosta tunnelma parani heti.
Pimeän saavuttua Veli lähestyi syrjäistä kylää. Bussipysäkin ohittaessaan ajovaloihin osui laihanoloinen tyttö, joka yritti epätoivoisesti viittoa autoa pysähtymään.
Tyttö pujahti kiireen vilkkaa sisään, kiitollisuus loisti hänen kasvoillaan.
Voitteko viedä minut jonnekin päin kaupunkia? On niin kylmä ja täältä ei mene enää busseja hän kysyi.
Totta kai. Tänään ei liiku juuri kukaan. Oletko vasta kauankin odottanut?
Olen, jo pitkään tyttö nyyhkytti. Kyyneleet kastelivat hänen kasvonsa.
Sattuiko jotain? Veli kysyi varovasti.
Tyttö vetäisi syvään henkeä ja alkoi kertoa, nyyhkytyksen läpi:
Nimeni on Mirva. Tänäänhän vietetään Loppiaista ja vapaat on alkamassa. Työkaveri kutsui minut mökilleen viettämään iltaa. Hänen miehensä grillaa makkaraa ja pöytään ollaan kattamassa vaikka mitä. Sanoi, että kun saavun perille, soitan hänelle ja hän tulee mua vastaan kaupalle, siinä pysäkkiä vastapäätä.
Suostuin, koska eräs poikaystävä jätti minut juuri ennen joulua, enkä halunnut jäädä yksin kotiin murehtimaan.
Niinpä hyppäsin bussiin, jonka piti mennä Korpisuolle. Hyppäsin pois, soitin kaverille.
Käy kaupassa hetki, odota mua siellä, tulen viidessä minuutissa! hän sanoi.
Katselin ympärilleni: ei mitään, pelkkää hiljaisuutta. Kävelin vähän matkaa, sitten katselin bussia, joka jo starttasi takaisin, ja huomasin kyltti: Kiurumäki.
Olin noussut väärästä bussista pois! Korpisuo oli aivan eri suunnassa.
Bussi lähti vielä yritin huutaa, mutta kuski ei enää kuullut. Pari tuntia istuin pysäkillä ja vasta myöhemmin tajusin, että se oli viimeinen vuoro tältä illalta.
Yhtään autoa ei ajanut ohi. Mietin, josko kävelisin kylään, mutta päätin kuitenkin yrittää liftata.
Nyt seisoin tässä melkein kolme tuntia. Jos et olisi pysähtynyt, ties mitä olisi tapahtunut. Kiitos…
Vaihdetaanko jo sinutteluun, Veli ehdotti hymyillen.
Mirva nyökkäsi ja pyyhkäisi kyyneleensä.
Veli piti Mirvasta ensi hetkestä tämä oli sympaattinen, aito, ei mikään hienostelija, vaan selviytyjä. Hän pysäytti auton ja kaivoi pussista piirakoita.
Nyt kun olet lämmennyt, syödään vähän. Äiti paistoi nämä piirakat perunalla ja voilla, hän kertoi.
He söivät yhdessä. Mirvalla oli laukussaan leikkeleitä, juustoa ja palanen tummaa suklaata.
Myöhemmin, kun oli aika nukkua, Mirva käpertyi yläpunkalle ja Veli levitti huovan penkille. Juuri kun hiljaisuus laskeutui, Mirva kuiskasi pimeässä:
Oletko, Veli, naimisissa?
En.
Miksi et?
No kuule, tapasin juuri tytön, joka oikeasti miellyttää minua, mutta en ole vielä siitä mitään uskaltanut sanoa…
Ymmärrän.
Nyt nukkumaan, minun pitää ehtiä viedä kuorma perille ajoissa.
Matka sujui hyvin. Mirva nauroi, että tämä on hänen elämänsä ensimmäinen tällainen seikkailu, ja nyt hän oli oikeastaan ihan iloinen, että niin sattui käymään.
Matkan varrella Veli vakuuttui yhä enemmän, että kohtalo toi hänen tielleen ainutlaatuisen tytön.
Kun he viimein palasivat kaupunkiin, Veli kaivoi esiin puhelimensa.
Mutta entä se tyttö, josta pidit? Mirva kysyi uteliaana.
Siis, minä puhuin sinusta, Veli nauroi, Olet hauska ja rehellinen, ja toivoisin että yhteinen iltamme ei jää tähän jos vain haluat.
Totta kai, pidin sinusta kovasti, Veli. Olet reilu ja avulias mies, et jättänyt minua yksin pulaan. Kaiken lisäksi matka oli mukava.
Huhtikuussa Veli ja Mirva menivät naimisiin. Sitä sanotaan kohtalon oikuksi ja joskus se johdattaa oikean ihmisen luo koivujen katveessa, kun sitä vähiten odottaa.
