Mikael saapui kutsulle iltahämärissä. Oven avasi noin kymmenvuotias poika ja hänen pikkusisarensa, vaaleahiuksinen tyttö.
Äiti tulee pian, tervetuloa sisään! Keittiön hana tiputtaa vettä, poika sanoi asiallisesti.
Mikael astui sisään ja kävi käsiksi hanaan. Hän korjasi sen ripeästi.
Isä korjaisi itse, mutta hän on lentäjä. Ei ehdi olla kotona, poika perusteli.
Pian äiti palasi kotiin ja maksoi Mikaelille korjauksesta, poika puolestaan saattoi hänet ulos.
Ei meillä ole mitään lentäjäisää! Äiti on keksinyt koko jutun, poika paljasti yllättäen.
Mikael oli juuri saanut valmiiksi päivän viimeisen työn, kun työpaikalta soitettiin ja pyydettiin vielä yhdelle keikalle tarkistamaan keittiön hana. Mikael oli ollut puolisen vuotta töissä pienessä yrityksessä, joka tarjosi putki- ja kodinhuoltopalveluita.
Perillä Mikael soitti ovikelloa vastassa seisoi reipas kymmenvuotias poika ja hänen nuorempi siskonsa.
Ovatko aikuiset kotona? Mikael kysyi yllättyneenä.
Työpaikalla oltiin painotettu, ettei asuntoon saa mennä ilman aikuisia.
Äiti tulee ihan kohta, voit mennä sisään. Keittiön hana vuotaa, teippasin sitä jo mutta ei pysy, poika sanoi ja lisäsi nopeasti: Älä huoli, meillä on kyllä rahaa maksaa!
Mikael uskalsi jäädä. Hän purki hanan ja vaihtoi tiivisteen.
Pöytä on myös vinossa ja katkaisija ei toimi, tyttö huomautti arasti.
Isä olisi korjannut, mutta meidän isä on lentäjä ja lentää kauas eikä ehdi koskaan kotiin, hän jatkoi, selvästi toistaen äidin opettamat sanat.
Silloin äiti tulikin kotiin. Hän oli noin kolmikymppinen, väsynyt mutta lämminhenkinen nainen.
Ei sitä mestaria muuten saa kutsuttua, poika tokaisi äidilleen. Sanot aina, että kutsut jonkun, ja aina vaan siirrät. Niinpä minä hoidin asian itse.
Äiti maksoi Mikaelille, ja tyttö muistutti vielä pöydästä ja katkaisijasta.
Sovittiin, että Mikael tulisi seuraavana päivänä jatkamaan. Hän jätti käyntikortin ja lähti.
Poika, jonka Mikael tiesi nyt olevan nimeltään Eetu, tuli ulos hänen kanssaan ja vei roskat.
Ei meillä mitään lentäjäisää oikeasti ole! Äiti valehtelee luulee ettei me ymmärretä. Jos olisi isä, se olisi tullut joskus kotiin! Ja lahjatkin äiti ostaa, vaikka väittää niiden tulevan isältä. Näin omin silmin, kun hän valitsi nuken Veeralle syntymäpäiväksi, Eetu sanoi hiljaa.
Ehkä isä ei vain voi tulla, kaikkea sattuu, Mikael vastasi pojalle varovasti, mutta Eetu katsoi häntä surullisesti eikä sanonut mitään.
Kotona Mikael jäi pitkäksi aikaa mietteisiinsä. Sana “lentäjä” soi päässä. Hän oli aikoinaan itse lentäjä…
Mikael oli asunut Helsingissä, lentänyt pitkään kaukolentoja. Hänellä oli ollut kaunis vaimo, joka olisi halunnut Mikaelin jäävän maihin, mutta lapsia ei ollut.
Sinä nautit pilvissä leijumisesta kun minä hoitaisin vaipat ja kaiken muun! en suostu, vaimo tiuskaisi kerran.
Myöhemmin appivanhemmat muuttivat Ruotsiin ja kutsuivat heidät mukaansa. Mikael ei halunnut lähteä ja erosi vaimostaan, joka sitten lähti vanhempiensa mukana.
Mikael jatkoi lentämistä, kunnes sairastui vakavasti ja jäi eläkkeelle. Hän muutti pieneen kaupunkiin äitinsä luo. Sain olla äidin kanssa vain puoli vuotta, sitten tämä kuoli äkillisesti.
Mikael ajautui juomaan, vaikka ei ollut ennen juonut. Uusia ystäviä löytyi nopeasti, mutta erään yön jälkeen hän näki unessa äitinsä itkevän.
Aamulla Mikael ajoi kaikki kaverit ulos, ryhdistäytyi, teki pienen remontin asuntoon ja jäi yksin.
Yhden päivän hän huomasi lehdessä ilmoituksen: yritys haki apumiehiä, ajokortti vaadittiin. Työ toi joustoa ja vähän lisätuloa.
Seuraavana iltana Mikael palasi Eetun ja Veeran kotiin. Äiti oli nyt kotona. Mikael korjasi pöydänjalan, pistorasian, seinähyllyn ja säätäili kaapiston ovet.
Vessassa Mikael totesi:
Tänne pitäisi tehdä isompi remontti.
Voin hoitaa sen, jos sinä suostut tekemään työn! äiti, jonka nimeksi selvisi Marjatta, naurahti. Kyllä meillä on euroja tähän.
Remontoinnin lomassa he tutustuivat. Marjatta oli päiväkodin hoitaja.
Jää illalliselle. Olet varmasti nälkäinen, Marjatta ehdotti varovaisesti. Lapset patistivat mukaan pöytään.
He istuivat iltaa pitkään jutellen. Mikael kertoi elämästään avoimemmin kuin koskaan. Marjatta kuunteli viisaasti ja lempeästi hänen katseessaan oli jotain syvästi lohdullista.
Marjatalla ei todella ollut miestä vain kaksi lasta ja kaksi epäonnista suhdetta. Lentäjäisä oli valkoinen valhe, jonka hän aikoi selittää lapsille myöhemmin.
Kun Mikael illalla hyvästeli, oli jo yli puolenyön. Hän lupasi tulla taas seuraavana päivänä: remonteissa riitti tekemistä.
Seuraavana iltana Marjatta hätkähti, kun Mikael astui sisään lentäjän virkapuvussa, kukkakimpun ja täytekakun kera.
Isä, isä, meidän lentäjä isä tuli kotiin! Veera kiljaisi ja juoksi syliin.
Nyt olen palannut. En tunnistanut teitä heti kun näin, mutta nyt löysin vihdoin perheeni. Eikö totta, Marjatta? Mikael katsoi häntä anovasti.
Marjatta nyökkäsi mitäpä muutakaan.
Näin vajavainen perhe muuttui kokonaiseksi ja onnelliseksi.
Eetu alkoi pikkuhiljaa uskoa, että isä oli sittenkin palannut. Mikael adoptoi molemmat lapset, ja puolentoista vuoden päästä perheeseen syntyi vielä pieni poika.
Elämä olisi toisinaan täynnä sattumia, mutta tärkeintä on uskaltaa avata sydämensä, antaa anteeksi sekä itselleen että toisille niin voi rakentaa uuden, onnellisen alun, vaikka ei aina tietäisi minne siivet lopulta kantavat.
