Pakkanen oli jo tulossa, kun pieni, huomaamaton kissanpentu ilmestyi S-marketin ovelle täällä Mäntsälän laidalla. Kukaan ei oikein tiennyt, oliko se vain päätynyt sinne sattumalta vai oliko joku jättänyt sen. Pentu oli pieni, harmaa narttukissa, joka hytisi kylmyydestä ja kasteli tassunsa loskaisessa maassa. Kaikesta näki, että se oli säälittävässä kunnossa: naama ruvilla, silmät miltei kiinni eikä karvaa juuri lainkaan kaulassa tai korvissa.
Monet ohikulkijat eivät pysähtyneet, vaikka pentu naukui anovasti. Se oli totta, että sen ulkonäkö ei houkutellut silittäjiä pikemminkin harva uskalsi edes vilkaista pidempään. Kuitenkin, myyjät päästivät sen silloin tällöin lämpimään sisälle ja antoivat muutaman tipan kirppulääkettä, mutta niistä ei juuri ollut apua. Silti pentu ilmestyi sinne joka päivä, täsmällisesti, ja kerjäsi pääsyä syliin.
Pakkaset olivat vasta tulossa, mutta jo viidellä pakkasasteella pentu tärisi. Kukaan ei uskonut sen selviävän, kun luvattiin pian -15 tai jopa -20 astetta. Eräs myyjä muisti, että olimme viime kesänä ottaneet huostaamme pienen kissan, ja jälleen hän otti meihin yhteyttä.
Kun tulimme hakemaan pentua, se pyöri jaloissamme ja kantokopan ympärillä, viluisena mutta toiveikkaana. Oli aivan kuin se olisi ymmärtänyt, että tämä oli sen viimeinen mahdollisuus päästä turvaan ja lämpöön. Pentu yritti kaikin voimin hurmata meidät nousten takatassuilleen ja kiertäen hännän ympärillemme.
Valokuvista oli heti selvää, että pennulla oli syyhy. Onneksemme tauti ei ollut pitkälle edennyt, vaan siihen oli olemassa hoitoa. Laitoimme sille Ulkosalla-nimistä liuosta niskaan, ja siitä oli selkeä apu.
Päästyään lämpöön ja väliaikaiseen kotiin pentu alkoi kehrätä kuin pieni moottori ja puski syliin vähän väliä. Ensimmäisinä päivinä se lähinnä söi tai nukkui, eikä juuri muuta jaksanut.
Nimi syntyi kuin itsekseen Muikku. Pieni neitokainen toi mieleen pienen muikun: suomuinen, vähän epätasaisen näköinen, mutta samalla sydäntä riipaisevan suloinen. No, tuo ulkonäkö ei ollut pitkäaikainen jo kahden lääkekerran jälkeen meillä oli tervehtyvä, vilkas ja sievä kissanalku.
Kaikista karvoista ei ollut vielä tietoakaan korvissa ja tassuissa, mutta tiesimme, että aika hoitaa loput. Muikku on jo varattu leikkaukseen ja siitä kehkeytyy päivä päivältä terveempi ja hurmaavampi kotikissa.
Kun päivä vaihtui iltaan ja istuin hiljaisessa tuvassa Muikun kehräystä kuunnellen, ymmärsin jälleen, että joskus empaattisuus ja pieni vaivannäkö voivat olla jonkun koko elämä. Kaikilla on oikeus lämpöön ja hyvään kohteluun oli ulkonäkö mikä tahansa. Tätä en enää halua unohtaa.
