Raskas ihminen
Voi hyvänen aika, Jari! Sinä olet niin vaikea ihminen! Onko kanssasi pakko olla näin hankalaa? Etkö vain voisi joskus tehdä niin kuin pyydän?
Nuori nainen, joka sätti miestään, oli kaunis, oikeastaan upea! Pitkät jalat, tummansiniset silmät ja vartalo sellaisin mittasuhtein, että monet miehet jäivät tuijottamaan hänen kulkiessaan Helsingin keskustan puistossa, joka rajoittui hotelliin.
Mies sen sijaan oli varsin epäkaunis. Melkein päätä lyhyempi kuin vaimonsa, hän muistutti pientä tynnyriä. Pitkät kädet, lyhyehköt jalat ja oheneva tukka. Ainoa selvästi kaunis hänessä olivat silmät elävät, älykkäät, kuin ne olisivat nähneet ihmiset lävitse. Siksi tätä paria olikin yllättävää nähdä yhdessä: oikukas kaunotar ja mies, joka ymmärsi häntä kaiken aikaa
He muistuttivat hieman Hefaistosta ja Afroditeta, mutta tässä tarinassa mies kantoi vasaran sijaan lähes aina lasta sylissään.
Pieni tyttö muistutti isäänsä niin selväsanaisesti, ettei kukaan olisi voinut arvella heidän sukulaisuudestaan. Äidiltä hän oli perinyt ainoastaan silmien värin sekä upean kuparisen tukan. Kiharat olivat niin runsaat ja villit, että äiti ei edes yrittänyt laittaa niitä kuriin, ja viisivuotias tyttö kiisi hotellin käytävillä punaisena salamana, välillä vilkaisten takaansa juoksevaa isäänsä.
Kirsti, jos sinä todella haluat sille retkelle, mene toki. Minusta Katri on vielä liian pieni siihen. On pitkä matka ja helle. Hän alkaa vain itkeä ja kiukutella, eikä lepokaan onnistu. Kyllä sinä tämän tiedät.
No mutta, miksi sinä sitten olet täällä? Jari! Minä olen täällä mieheni kanssa! Eikö sinua muka yhtään kiinnosta, vaikka muut miehet tuijottavat? Ei vai?
Kirstin ääni nousi lähes kiukkuiseksi, ja Katri puristi isäänsä tiukemmin ja painoi päänsä tämän olkapäätä vasten.
Rakas, tietysti välitän! Olen ihan armottoman mustasukkainenkin! Jari hymyili pienesti ja silitti tyttärensä päätä. Keksittäisiinkö jotain muuta? Mennäänkö vaikka purjehtimaan, tai käymään sukeltamassa? Mitä haluaisit?
Haluaisin ne pyramidit nähdä! Kirsti vastasi, kääntäen selkänsä. Jos te ette tule, menen yksin!
Riita oli harvinaisen taidokkaasti järjestetty, ja Jari vain kohautti harteitaan, kun vaimo lähti kohti hotellin allasta, unohtaen sekä miehensä että lapsen.
Tosin, tällaiseen Kirstin käytökseen Jari oli jo tottunut. He elivät kuten suurin osa tuttavistaan: hän hyvin toimeentuleva, aina kiireinen, ja hän nuori, kaunis, joka sallii itseään rakastettavan.
Miten Jari oli päätynyt “muodikasta” miestyyppiä edustamaan, hän ei itsekään kunnolla ymmärtänyt. Hänen suhteensa naisiin olivat aina olleet vaikeita, eikä ulkonäöllä ollut asiaan juuri vaikutusta. Jari ei yksinkertaisesti osannut puhua muiden naisten kanssa, elleivät nämä olleet liikekumppaneita tai kollegoita. Näissä tilanteissa kaikki sujui: kohteliaisuutta, huumorin tajua, kaikki oli kohdallaan. Mutta jos hän ihastui, oli Jari aivan toinen ihminen kömpelö ja hiljainen. Lopulta Jari oli lähes luopunut yrittämästä rakentaa omaa perhettä. Hän teki työtä intohimoisesti, tapasi kaukana asuvaa äitiään, ja ajatteli välillä, että näin kai oli tarkoitettu.
Satunnaiset kohtaamiset, joita äiti kutsui “terveystreffeiksi”, olivat ainoat piristykset hänen arjessaan.
Tähän kaikki olisi varmaan jäänytkin, ellei Jarinkin äiti, Inkeri, olisi päättänyt, että poika tarvitsi perheen ja jälkikasvua.
Jari! Miten kauan vielä aion seurata sinkkupoikani touhuja? Sinä et mene naimisiin itse! Nyt tarvitaan kunnon naittaja!
Mitä? Jari, joka istui vanhalla huvilalla teekuppi kädessä äidin vadelmahillolla, melkein tukehtui ja roiski juomat uudelle pikkutakilleen.
Hyvä takki meni pilalle Inkeri totesi mietteliäänä. Kuule Jari, sinä olet hyvä ihminen! Viisas, kasvatettu, mutta kenelle siitä on iloa, paitsi minulle? Ei kenellekään! Se ei ole oikein. Sinä olet saanut aikaan enemmän kuin moni ikäisesi, mutta et ole onnellinen. Minä kyllä huomaan! Näen miten katselet serkkuni Marjan lapsia. Marja on höpsähtänyt, mutta hyvä äiti siinä ei parane kiistellä. Minä rakastan hänen lapsiaan kuin omiani, mutta toivoisin, että sinulla olisi omat. Suoraan sanottuna, haluan että kannat oman lapsesi sylissäsi. Silloin ymmärrät, mitä onni on. Minä tiedän. Tiesi isäsikin. Koko tämä talokin on lopulta vain tomua, mutta elämä on jotain muuta. Kaikki elävä, tunteet, muistot siinä on elämä, poikani! Käsitätkö?
Äiti, ymmärrän mutta mitä tekemistä sillä on naittajan kanssa?
Sinä et löydä itsellesi puolisoa, et vain osaa! Anteeksi, mutta minun pitää sanoa tämä suoraan. En koskaan opettanut sinua puhumaan naisten kanssa. Se oli oma mokani, mutta korjataan nyt, mitä voidaan. Koska minäkään en tästä tiedä mitään, on luotettava ammattilaisiin! Nyt kirjoitat paperille, millaisen haluat.
Koko jutun voi kai unohtaa
Ei mitään sellaista! Anna tänne! Aloitetaan silmien väristä
Sinä iltana he istuivat myöhään. Jari tiesi, ettei äiti luovuttaisi, joten hän vain vastaili, ja ajatteli, että tutkijan työ olisi ollut helpompaa naisena. Äiti sai hänestä irti salaisimmat toiveet ja pelot. Koko lista vaikutti suorastaan uskomattomalta.
Ei tuollaisia ihmisiä ole olemassakaan.
Saa nähdä! Inkeri sanoi ja nappasi paperin.
Naisen Inkeri hänelle löysikin. Kirsti oli juuri sellainen kuin Jari halusi. Kaikki ulkonäölliset asiat täsmäsivät, sielunelämään taas pääsi tutustumaan vasta arjessa.
Jari ymmärsi nopeasti, että heidän liittonsa oli vain sopimus. Ja että monella parilla oli samanlainen järjestely. Kirsti ei aikonut jäädä kotiin tekemään karjalanpaistia. Hänellä oli vain itsellään väliä. Heillä oli erilliset makuuhuoneet suuressa talossa, jonka Jari oli ostanut jälkeen avioliiton Kirstin mukaan Jarille ei yksinkertaisesti voinut nukkua yhdessä hänen kuorsauksensa tähden. Kuorsaako vai ei Jari ei koskaan saanut tietää. Eikä sillä ollut väliä: hän olisi tehnyt kaikkea Kirstin vuoksi.
Lapsiakaan Kirsti ei halunnut. Mutta kun ymmärsi lapsen kuuluvan sopimukseen, pyysi lykkäystä muutaman vuoden.
Olen nuori, haluan nähdä maailmaa ensin. Sitä sinähän voit järjestää, rakas?
Jari suostui. He matkustelivat, tapasivat ystäviä ja lähes oppivat sietämään toisiaan.
Katrin syntymä lähensi heitä hetkeksi. Jari oli onnellinen, kiirehti joka ilta kotiin tytärtään katsomaan. Ainoa, mikä painoi, oli se, että Kirstillä ei ollut juurikaan äidillisiä kykyjä.
En aio imettää! Jälkeenpäin täytyy leikata rinnat jos muoto muuttuu? En varmasti! Etsit hoitajan tai annetaan maitoa pullosta. Monet ovat kasvaneet sillä tavoin. Sinullakin oli maidonvastikkeet ja ihan hyvinhän sinusta tuli!
Kummankaan äidin neuvot eivät auttaneet. Katri lussutti tyytyväisenä tuttipulloaan Jarilla sylissä, ja isä etsi lastenhoitajaa.
Seison kohta tässä ulvomassa! Kotona neljän seinän sisällä itkevän lapsen kanssa Ei ihme, jos masennun! Sinä käyt työssä, näet ihmisiä minä olen täällä yksin! Haluatko, että minulle tulee masennus? Kirsti valitti.
Kirstin äiti, Annikki, kuultuaan, että Jari etsi lastenhoitajaa, protestoi:
Miksi vieras ihminen taloon? Minähän voin olla lapsen kanssa, kun sinun äitisi opettaa, mutta minä voin olla mummo.
Jari riemastui ratkaisusta, ja ensimmäistä kertaa riita äityi kunnolla.
Mitä ihmettä haluatko, että oma äitisi määrää meitä talossa? Sinä et ikinä ota minun puoltani! Jari! Miksi sinun kanssa on niin vaikeaa? Etkö sinä rakasta minua?
Rakastan! Mutta myös lastamme! Sinä et juurikaan välitä… Olkoon lapsella edes yksi muukin rakastava aikuinen.
Siinä Jari oli oikeassa. Kirstiä kiinnosti erityisesti se, että Katrilla oli parhaat lelut, kauniit vaatteet ja hienoin lastenhuone, jota Kirsti esitteli ystävilleen. Huone toimi lähinnä kulissina. Katri nukkui isänsä huoneessa saman tien syntymästä alkaen: oma sänky, lipasto ja jonona leluja.
Rakastan lastani, omalla tavallani! Kirsti itki hartaasti, mutta Jari ei enää lohduttanut.
Äitisi jää tänne. Hän katsoo lapsen perään kun minä olen poissa. Jos joskus haluat itse huolehtia Katrista, keskustellaan sitten uudestaan. Siihen asti näin.
Kirsti päätti, että huono rauha oli parempi ratkaisu kuin kiivas riita. Hänen äitinsä muutti heidän taloonsa, ja Katrista tuli iso osa tämän elämää. Äiti oli nimellinen, mutta kun leikki loppui, Katri juoksi aina isän ja mummon luo niiden, joiden kanssa ei voinut erehtyä rakkaudesta.
Näin perheessä mentiin eteenpäin. Katri kasvoi. Hänet vietiin ensimmäiseksi tanssistudioon, sen jälkeen yksityiseen päiväkotiin, mihin Annikki hänet aamuisin vei. Tyttö oli tottunut matkusteluun, lentämiseen ja hotelleihin vieressä oli aina se, jolle hän ei koskaan ollut liikaa.
Tämä matka oli tavallinen, kunnes Katri yhtäkkiä sai kuumeen ja alkoi valittaa päänsärkyä.
Se siitä lomasta, Kirsti käveli edestakaisin, kun lääkäriä odotettiin.
Etkö yhtään mieti, että lapsi on kipeä? Jari kysyi.
Tavallinen nuha! Ei olisi pitänyt antaa jäätelöä. Sinä olet niin lepsu, aina toteuttamassa jokaisen toiveen. Siinäpä nyt ollaan! Kirsti ärisi. Vuoden isä! Mitä nyt tehdään?
Odotetaan lääkäriä.
Jarilla vastaus tuli sellaisella äänellä, että Kirsti rauhoittui.
Hyvä, hyvä
Lääkäri ei löytänyt mitään huolestuttavaa: väsymys, lepo, uni se riittäisi.
Jari nyökkäsi, mutta kun lääkäri poistui, hän totesi:
Me lähdemme kotiin.
Miksi?! Lääkäri sanoi, että ei ole mitään vaarallista!
Ei ole silti normaalia, että viisivuotiaalla särkee päätä. Hän kertoo jo itse mitä kokee. Ei keskustelua, lähdetään.
Tutkimuksissa Helsingissä selvisi, että Jari oli ollut oikeassa. Elämä pysähtyi hetkeksi, etsien uutta askelta.
Klinikka toisensa perään, mutta Katrin tila pysyi ei huonontunut enää, muttei varsinaisesti helpottunutkaan. Jari jätti yrityksensä työntekijöilleen ja oli sairaalalla lähes jatkuvasti. Kirsti istui hänen rinnallaan, muttei osannut vastata lääkäreiden kysymyksiin. Nainen hymyili kauniisti, pyyhki silmiään, mutta tiedon lapsen hoitamisesta antoi aina Jari.
Totuus oli se, ettei Kirsti oikeastaan huolehtinut lääkärit hoitivat ja hän kaipasi omaa vapauttaan. Sairaaloiden hajut tympivät. Parhaidenkin mahdollisuuksien keskellä hän tunsi jäävänsä itse sivuun.
Kärsivällisyys petti lopulta, kun Kirsti sai tietää, että Jari oli myymässä heidän isot puutalonsa.
Miksi, Jari? Eikö sulla ole enää rahaa?
Niin.
Miksi?! Sinullahan oli vaikka mitä
Oli mutta meidän lapsen hoito ja tuleva leikkaus maksavat paljon. Jos täällä ei voida leikata, se tehdään ulkomailla. Siihen tarvitsee paljon rahaa. Kaikki menee talo, yritys, ja mikä vain. Teen mitä vain, jotta lapsi paranee!
Entä minä? Kirsti nyyhkytti hiljaa, ymmärtäen, mitä Jari ei vielä sanonut ääneen.
Sinä Sinäkin ansaitset vapauden, koska näen, että et halua tätä elämää. Jätän sinulle tarpeeksi omaa, auton ja asunnon. Voit elää niin kuin haluat. Ainoa toive: käyt vaikka pari kertaa viikossa sairaalassa Katria katsomassa, ja tulet meidän mukaan ulkomailla leikkaukseen. Olet hänen äitinsä, tarvitset osoittaa edes jonkinlaista myötätuntoa! Ole kiltti ja näytä edes vähän, että välität!
Jari korotti äänensä, ensi kerran purkaen pelkonsa ja väsymyksensä suoraan. Kaikki, mitä hänellä oli, oli siinä huoneessa pienen tytön muodossa, jonka kädessä oli tiputusneula. Ja nyt, ainoa yhdistävä asia Kirstiin oli lapsi.
Riittää. Mene pesemään kasvosi eikä Katri saa pelästyä. Saat kaiken mitä haluat, mutta nyt olet velkaa. Tee se! Äläkä pakota minua toistamaan.
Mikä oli muuttunut tässä pienessä, naurettavan näköisessä miehessä, jota Kirsti oli tähän asti katsonut ylhäältä päin? Jos joku olisi kysynyt, Kirsti ei olisi pystynyt vastaamaan. Mutta hänestä tuntui, että Jari oli kasvanut, ja muuttunut peruskallion lailla lujaksi sellaiseksi, jota ei mikään murskaa.
Kirsti lähti pesemään kasvojaan, eikä huomannut, kun Jari avasi oven ja pieni punatukkainen pää liikahti tyynyllä.
Isä
Annikki, joka istui tytön vieressä, nousi ja meni käytävään kirja kädessään, katsettaan nostamatta.
Jari, olisiko sopivaa, että saisin jäädä tänne?
Miten niin? Tietysti! Jari huokaisi ja rutisti anoppiaan. Kiitos, ilman teitä en olisi pärjännyt.
Häpeän niin kovasti, Jari! Tämä kaikki miten minun lapseni kasvoi tällaiseksi? Oliko hän aina noin itsekäs? Missä kohtaa minä tein väärin? Halusin vain kasvattaa tytön, eikä se riittänyt. Miten ettei huomaa, missä kohtaa ryhtyy sokaistuksi.
Jospa tietäisi etukäteen, missä kaatuu Itsekään en ymmärrä tätä elämää miten vältän toistamasta samaa Katrin kanssa? Miten en ohita häntäkin?
Varaudu etukäteen. Annikki pyyhki silmänsä. Nyt ei saa jäädä murehtimaan! Katri huomaa heti, jos olemme alakulossa. Lupaathan käydä kaupassa? Katri halusi jäätelöä, eikä tänään syönyt kunnolla muuta. Ehkä jäätelö piristää. JaAnna Kirstille aikaa. Ehkä hän vielä löytää tiensä.
Katri leikattiin muutaman kuukauden kuluttua. Inkeri jäi eläkkeelle ja matkusti mukaan.
Puolen vuoden päästä Katri palasi Suomeen isänsä ja molempien mummojen kanssa, mutta Kirsti jäi Eurooppaan.
Kahden vuoden kuntoutus Toivo, joka piti Jarin ja heidän pienen perheensä pystyssä, roihusi välillä, välillä hiipui, mutta ei sammunut ennen kuin Katriin erikoistunut lääkäri istui alas, otti silmälasit pois ja hymyili:
Te selviydyitte
Elämä pysähtyi taas hetkeksi, pohti, ja jatkoi sitten vakaammin, uusilla askelilla.
Kirsti palasi tyttärensä elämään tämän viidentenätoista syntymäpäivänä. Yhä yhtä huoliteltu, kaunis, hän suukotti Annikkia, nyökkäsi Jarille ja lähti etsimään Katia, joka oli ystäviensä kanssa.
Tyttöseni
Samansiniset silmät, kuin äidillä, tuijottivat Kirstin kasvoja.
Äiti
Kirsti kiirehti selittämään, mutta Katri pysäytti:
Ei kiirettä. Ei nyt. Myöhemmin.
Halusin vain
Tiedän. Se voi odottaa.
Katri, kiltti
Hyvä on. Tule mukaan.
Katri vei äitinsä Jarin työhuoneeseen, istui ikkunalaudalle ja sanoi olkiaan kohauttaen:
Kerro nyt.
Onpa ihmeellistä, miten paljon sinä olet muuttunut isääsi
Niin, olenko yhtä raskas?
En sitä tarkoittanut.
Mutta minä. Tiedätkö mitä? Sinä et pitänyt isääni tarpeeksi hyvänä. Hän ei koskaan sanonut minulle sinusta pahaa sanaa. Kuulitko? Ei koskaan! Meillä ei ole ollut toista perhettä, ei isä koskaan ottanut ketään tilallesi. Etkä sinäkään. Silti, minulle sinua ei koskaan ollut. Ja tiedätkö mitä?
Mitä? Kirsti kysyi hiljaa.
Tämä raskas ihminen, isäni, opetti minulle tärkeän asian. Hän opetti antamaan anteeksi. Sanoi, että ei pidä kantaa mitään pahaa sisimmässään. En tiedä, osaanko sitä. Mutta minä olen isäni tytär teen asiat loppuun asti. En ole varma, onnistuuko anteeksianto. En muista sinua kunnolla, enkä tarvitse sinua. Minulla on isä ja mummot, heiltä olen saanut kaiken, mitä tarvitsen. Siksi en näe erityistä syytä käyttää aikaani sinuun. Mutta isän vuoksi annan sinulle mahdollisuuden yrittää.
Entä mitä olin sitten tähän asti?
Mitä vain. Nukke, kaunis kansi, kylmä otus Olinko liian suora? Mutta minä muistan, miten isä ja mummot olivat vierelläni, kun sinä et ollut. Sain käydä ensimmäistä kertaa koulua myöhässä, balettia en enää, mutta mummot ostivat kruunun ja puvun silti. Kotona tanssin sain hurrauksen, jota kansallisoopperassakaan ei olisi kuultu. Opin maalaamaan, kiitos mummo-Inkerin. Nämä työt seinällä yksi niistä voitti näyttelyssäkin. Silloin sinua ei ollut.
Mutta nyt olen täällä
Miksi? Miksi et haluaisi uskoa minua? Katri jatkoi hiljaisesti, piirrellen sormellaan ikkunan huurua. Ikkunan alla seisoi Jari ja katsoi ylös. Tyttö heilautti kättään ja kääntyi äitiinsä. En tiedä. Ehkä en jaksa välittää. Mutta saat yrittää. Yritä osoittaa, että olen väärässä. Sitten ehkä harkitsen, haluanko antaa anteeksi. Nyt kuitenkin tervetuloa. Kakku tulee pöytään tunnin päästä. Minun on mentävä vieraiden luo.
Katri hyppäsi alas ikkunalaudalta, silitti verhot suoriksi, ja ennen kuin poistui, kääntyi vielä ovelta:
Mikäs, olenko hankala ihminen, äiti?
Kirsti katsoi tytärtään, pidätellen toivoa.
No hyvä, Katri naurahti. Sehän tarkoittaa, että olen juuri niin sitkeä kuin isäkin. Parempaa kohteliaisuutta et olisi voinut antaa. Ehkä alan olla valmis ajattelemaan uudelleen. Nähdään pian!
Kuparikiharat vilahtivat, ovi sulkeutui ja Kirsti painoi kätensä ikkunalasiin, johon Katrin sormenjäljet olivat jääneet.
Ja niin elämä jatkui, sillä joskus on vain opittava antamaan anteeksi ja katsomaan ihmisiä uudella tavalla myös silloin, kun se tuntuu raskaalta. Sillä perhe, vaikka millainen, on loppujen lopuksi korvaamaton.
