Torakat
Torakat hytkyivät Kirsi-Marian päässä sellaista polkkaa, ettei paremmasta väliä. Vauhdikasta, riehakasta; heiluttelivat koipiaan kuin juhannustansseissa konsanaan, ja komppasivat rytmiä “kaksi taputusta, kolme tömistystä”, meteli vain kasvoi Kirsi-Marian korvien välissä.
Ehei, yleensä Kirsi-Marian torakat olivat ihan mallikkaita. Hiljaisia, siistejä, tyylitajuisiavaikka sitä lajia omassa geenivarastossa olikin vähänlaisesti. Kirsi-Maria oli vaalinut torakka-populaatiotaan rakkaudella ja tarkkuudella. Omat ominaisuudet kun eivät kantaneet ihan loppuun saakka.
Mummo oli aina sanonut, että päässä asuvat torakat ovat pelkästään hyvä juttu. Jos ihmisellä niitä piisaa, tietää tämä olevan vähän erilainen tapaus tuikiharvinainen persoona, sellainen jonka kanssa elämä ei käy tylsäksi itselle eikä muille. Arjen draivi, sitä ei ollut Kirsi-Marialla omasta takaa, mutta mummolta kyllä löytyi.
Draivin käsitteenkin Kirsi-Maria oli kuullut ensiksi mummolta. Mummo kun oli niin sanotusti aikaansa edellä: nykykieltä, trendijuttuja ja modernia touhua mummon kasikymppisellä varrella vielä löytyi. Aktiivimummo, voisi sanoa.
No, tarkalleen ottaen Kirsi-Marialle mummo oli isoisoäiti mutta kuka niistä “isoiso-” etuliitteistä nyt piittaa? Mummo hoiti roolinsa täyspäiväisesti kun oikea mummo oli mennyt jo ajat sitten, tämä mummo paikkasi senkin tarpeen. Turha takertua teknisiin yksityiskohtiin.
Kirsi-Maria rakasti mummoaan, mitenpä muuten. Lähintä ihmistä kun ei laskettu edes mukaan (äiti ei muka kelvannut laskuihin!).
Äidistä puheen ollen Kirsi-Marian äiti oli enemmän kuin harvinainen yhdistelmä: kaunis, fiksu, vieläpä koulun rehtori. Onneksi ei kuitenkaan siinä koulussa, jossa Kirsi-Maria kävi, kiitos mummon määrätietoisen väliintulon.
Mitä turhia teet lapsestasi pullonkaulaa sinne! Anna sen olla tavis, älä rehtorin tytär! Eipähän tule maineongelmia mikä kerran menetetään, sitä ei helpolla takaisin saa! Älä multa kysy, pitäis olla jo vanha tekijä.
Mummo ja äiti puhuivat aina suoraan, ilman kierrettä. Mummo kun oli sitä mieltä, että se on rehellisen ihmisen tapa. Niin se oli ollut kaikki nämä vuodet: kun Kirsi-Marian oma mummu oli mennyt, tämä nykyinen mummo nosti äidin siivilleen jo viisivuotiaana. Siitä, mitä oikeasti oli tapahtunut, ei kotona juuri juteltu.
Siis sattuma, Kirsi-Maria. Aivan turha, epäonninen sattuma. Jäätikkö… joku laiskuri ei putsannut kattoa, hengen hinta siinä maksoi. Onneksi vain yksi. Äitisi oli siinä mukana, onneksi ei tullut tuplana.
Voiko sattuma käydä kenelle tahansa, mummo?
Haluatko, että valehtelen?
En!
Totta kai voi. Kenelle tahansa. Minulle, sinulle, vaikka presidentille. Mutta sitä ei tarvi pelätä.
No miksi sitä sitten pitää miettiä?
Jotta osaa elää! Jokainen hetki voi olla viimeinen, joten ota siitä kaikki irti! Anna tähän maailmaan sellainen jälki, että joku muistaa! Ihmisellä on mahdollisuus jättää jälkipolville valoa. Nyt on jo ihan tarpeeksi pimeyttä, ilman meitäkin.
Mummo, tuollaistahan on helppo sanoa, mutta vaikea toteuttaa.
Ja se on hyvä! Jos sen ymmärrät, olet jo oikeilla jäljillä. Sun päässä kasvaa fiksut torakat!
Mikä kasvaa, mummo! Hyi olkoon!
Kirsi-Mariaa eivät hyönteiset erityisesti innostaneet. Perhoset ja mehiläiset menettelivät vielä, mutta torakoihin suhtautui likaiseen kauhunsekaisesti.
Apuva, mummo! Torakka!
Jätä se rauhaan! Sillä voi olla lapsia! mummo taisi kopsauttaa pöydälle ja silmäili körilästä. Näkyykö lisää?
Ei! Mutta juuri sanoit että sillä on lapsia!
Niin, ja nyt mietin, missä ne piileksii!
Seurasi suurremontti. Kirsi-Maria tajusi kohta nekin torakat ovat historiaa.
Sittemmin Kirsi-Maria ymmärsi, että mummo rakasti ja heittäytyi täysillä tiesi, että Kirsi-Maria osasi kirkua, mutta toimenpiteet viivähtivät; torakalla ehtisi olla lapsenlapsia ennen kuin tytär saisi tartutuksi.
Näihin Kirsi-Marian erityispiirteisiin suhtautuivat kaikki urheilunohjaajista mummoon.
Sun tytöllä pitäisi olla joku muu harrastus. Notkeus ja tekniikka löytyy, mutta…. kääntäminen tökkii. Se on jopa vaarallista! Miettikää vaikka!
Mietitään vaan, kiitos! mummo marssitti Kirsi-Marian shakkikerhoon.
Ja sehän sopi! Siellä ei hoputettu. Sain käyttää päätä rauhassa ja ihmekös tuo, Kirsi-Maria viihtyi pidempään. Mummo oli ylpeä ja kantoi kisapokaaleja naapuruston nähtäville.
Mari, sä oot meidän supertähti!
Hui, mummo, sä pelotat! Itsehän sanoit kerran äidille, että tähdellä ei onnea ole. Mä en halua olla mikään tähti!
Ymmärsit väärin.
Selitä nyt kunnolla sit, mä oon lapsi!
Ja mummohan selitti. Aina kun Kirsi-Marialla oli kysymys, tuli vastaus joskus eri tavalla kuin äiti ehkä toivoi.
Mummo! Mitä kaikkea sä taas selitit tytölle?! Se tänään kysyi, mitä tarkoittaa kantaa hameessa. Tarviiko teinin tietää tuollaista? Vasta kolmetoista
No, miksei? Nyt lapset on aikuisia jo tokalla luokalla. Kysy Mari suutaan, mitä niiden luokassa tapahtuu. Siellä rakastutaan ja erotaan, hyvä etten punastu! Neljä kertaa naimisissa ollut, mutta ihan pihalla näistä touhuista.
Ei Mari mulle moisia puhua…
Et koskaan kysy. Me ollaan tämmöisiä, Heikkiset. Ulospäin hiljainen, mutta päässä on sellaista polkkaa että oksat pois! Puhu sille. Ja älä huoli mitään väärää en kertonut, lipsahti vaan ja se muisti. Fiksu lapsi, hyvä muisti.
Mummo, mitä teen kun se kyselee omituisia? Miten sen kanssa pitää puhua?
Kuten minä sun kanssa puhuin. Muistatko?
Sait aina kaiken heti tietää. Mutta miksi?
Koska elämä opettaa muuten kovemmin. Parempi minä kerron kuin että ne oppii ihan väärin. Sähän olit muka fiksu, mutta kas, Mari tuli nuorena ilman aviomiestä. Selvä!
MUMMO!
Ota iisisti! Kaikki mä ymmärrän. Eihän se sun vika ollut. Mutta yksin oot, ja se minua huolettaa enemmän! Nuori, kaunis, älykäs mutta ei elämää. Voisit vähän elää, Lissu!
Älä ala taas, mummo.
Mä vain sanon: yksi moka ei pilaa sinua.
En mää Mariakaan vikana pidä!
Enkä mäkään, puhuin vaan sun hullusta nuoruudestasi. Muistatko kun karkasit kotoa? Kiersin pitkin Tamperetta kaksi viikkoa etsimässä ja kun löysin toin kaalipiirakan ja sanoin että kaikki kunnossa. Ei riitoja, ei draamaa.
Muistan Ja rakastan sua, mummo.
Tiedän! Anna mun kasvattaa meidän lasta!
Selvä
Äidin onni löytyi viimein. Mari oli kuusitoista, kun Lissu sai uuden miehen elämäänsä. Vuoden tapaillut salaa, ei kertonut kellekään että oli vaikka hetken verran onnellinen.
Kirsi-Maria paljasti suhteen törmäsi äitiin kahvilassa, erään hilppaporukan kanssa ohikulkiessaan. Tytöt eivät tajunneet mitään, kun Kirsi-Maria livisti pois. Äiti ei huomannut istui käsi kädessä vieraan miehen kanssa ja nauroi kuin ei koskaan. Silloin Kirsi-Maria tajusi ensi kertaa, että äiti voisikin olla vielä… jotain muuta kuin vain äiti. Vähän aikaa oli jopa kummissaan, mutta kotimatkalla käsitti lisää.
Mummo, tiesitkö sä?
Että äidillä on joku? Arvasin.
En halua olla esteenä…
No älä sitten. Mikä siinä on ongelma?
Entä jos se mies satuttaa äitiä?
Keittiössä, juuri kun mummo oli pyörittelemässä karjalanpiirakoita, tytär ryntäsi keittiöön itkuisena. Mummo pyyhki jauhot käsistään ja halasi.
Antaa ny satuttaa… ei äiti enää yksin ole. On ketä puolustaa!
Kirsi-Maria ei vastustellut. Mummo oli entinen rikospoliisi, ei mikä tahansa, vaan nappasi aikoinaan pari sarjarikollista. Sillä oli suhteita ja mielenlujuutta. Kirsi-Maria tiesi, että jos mummo ei saanut otsaryppyä, jonka vain isot huolenaiheet teki, kaikki oli kunnossa.
Lopulta äidin sulhanen, Petri-Hannu, tuli kylään kunnolla, sormus ja kaikki. Kirsi-Marian piti antaa hyväksyntä. Olihan siitä puheessaan aito, eikä äidin otsalla ollut enää ryppyäkään. Se sopi tytölle.
Mustasukkaisuudesta luopuminen kuitenkin kesti. Kun pikkuveli, Joonas, syntyi, kaikki meni taas mummon piikkiin.
Huonosti kasvatettu lapsi, tyttö kulta! Oletpas itsekäs! mummo jo lähes suuttui.
Mutta… en mä halua asua äidin ja hänen uuden miehensä kanssa.
Eihän kukaan sellaista vaadi. Käy auttelemassa, huikkaa että olet hengissä ja vie osa lohtua äidille. Rakkaus toimii niin: mitä enemmän annat, sitä enemmän saat. Et kai epäile rakkautta?
En
Hillitse ne torakat jo! Vuosi, pari ja säkin meet naimisiin, tulet äidiksi. Eiköhän ole aika kasvaa. Vai onko sulla vapaa-aikaa liikaa?
Kirsi-Mariaa ei vapaa-aikailu vaivannut: abivuosi, pääsykokeet, opiskelut… Ja siihen päälle oli vielä se Deniska pitkä kaveri toiselta luokalta, jonka kanssa Kirsi-Maria oli jatkuvasti napit vastakkain.
Ensimmäinen törmäys tapahtui syksyn avajaisissa. Kirsi-Maria, viimeisen päälle laitettuna, kompastui portaisiin, nyrjäytti nilkkansa ja sai kuuluvan huomautuksen:
Kannattaisi katsoa mihin astuu Deniska tokaisi, nosti repun lattialta ja ojensi kättä.
Sano muutakin. Auta nyt sitten, jos kerran olet näin fiksu!
Sitähän mä teen. Loogisesti ajatellen.
Kirsi-Marian sappi kiehui. Hän könysi itse ylös ja nilkutti kanslian kautta hoitohuoneeseen.
Kulta, mitä tapahtui?
Eipä mittään. Pitäisi vain katsoa eteensä.
Deniska seurasi mukana kuin varjo.
Tarvitko kyydin terkkarille? Lievä nyrjähdys ei ole leikin asia.
Mee siitä! Pärjään kyllä!
Varsinaista lämpöä ei ensikättelyssä syntynyt. Vasta myöhemmin, kun molemmat päätyivät samaan yliopistoon, jossa Deniska opiskeli lääkikseen.
Kului vuosi kiukuttelua, kunnes he yhteisessä vapaaehtoisprojektissa päätyivät pyörittämään lastenosaston teatteriesitystä. Kun Kirsi-Maria asetteli oranssia peruukkia ja yritti olla hauska, Deniskan tuttu ääni takavasemmalta:
Sano mitä sanot, mutta en kyllä odottanut näkeväni sua täällä.
Lasten naururaivareista päätellen, show oli menestys. Ja Kirsi-Maria huomasi, ettei enää ollut vihainen päinvastoin. Deniska kantoi lapset selässään, teki ilmapalloista eläimiä ja halasi jokaista, joka pyysi (tai oli pyytämättäkin).
Näytöksen jälkeen Deniska tarjosi Kirsi-Marialle ilmapallosta väännettyä kukkaa.
Ole hyvä! Hyvin vedit. Mennäänkö kahville?
Sä etkä ikinä hyydy Joo, mennään!
Kahvilassa kävi ilmi, että Deniska asui kahdestaan äitinsä kanssa ja teki töitä auttaakseen tätä. Lisäksi molemmilla oli selvästi saman rotuiset torakat pääkopassaan.
Mummo olikin aina sanonut:
Pidä kiinni niistä, joiden torakat tanssivat samaan tahtiin. Niitä on harvassa. Yksikin riittää!
Mummo, entä sulla?
Totta kai. Kaikilla kolmella exälläni oli torakat vähintään yhtä salskeat. Silti erosin, mutta en rakkauden takia. Syitä on monia, mutta niistä saat tietää sitten kun olet valmis.
Ehkä ymmärränkin.
No niin! Deniska on muuten mainio tyyppi. Melkein kuin sinä.
Miksi melkein?
Koska on parempi. Pärjää sun kanssa!
Siis kiitos vaan
Vieläkö on sormusta tarjottu?
Ei… vielä.
No, sekin hetki on tulossa. Tykkäätkö siitä pojasta?
Taidan…
Hyvä! Sitten vain tohvelit valmiiksi.
Lopulta, kuten arvata saattaa, Deniska kosi Kirsi-Mariaa juhannuskahviossa, missä koko lauma parkui onnesta: äiti, mummo (jolla oli unohtunut koko nivelrikko) ja Verakin, joka halasi tyttöä ja sanoi:
Hyvä mies! Älä päästä irti.
Enhän ehdi, tämmöisen kanssa.
Miksi niin varma?
Meillä on samaa lajia torakat. Mummo sanoo, ettei sellaista yksinkertaisesti saa hukata niitä on yksi maailmassa.
No, sitten ollaan saman suvun hulluja. Onnea vaan! Minäkin menen halaamaan mummoa ja Deniskaa!
Ja siinä Kirsi-Maria seisoi polkkien päässään torakat polkkaa, ja koko suku ympärillä. Sillä kaikessa hullunkurisuudessaan, tämä elämä oli vähintään yhtä kiehtovaa kuin päässä joraavat torakat.
