Elämä eron jälkeen
Aino, miksi sinä vastustelet? Anja-äidin ääni oli taas se sama, vähän holhoava ja lempeä, joka sai Ainon vatsan kiertymään solmuun. Antti on loistava mies. Hyvännäköinen, fiksu, vakiotöissä, omistaa kaksi asuntoa Helsingissä! Mitä muuta nainen tarvitsee?
Aino laski keittoastiastaan kauhan ja kohtasi äitinsä katseen. Hän yritti pidellä käsiään pöydän alla, etteivät Anja huomaisi niiden tärinää.
Äiti, hän petti minua, Aino sanoi hiljaa suoraan silmiin katsoen. Ei kerran, vaan monta kertaa. Me ehdimme olla naimisissa puoli vuotta, ja minulla on jo enemmän kuin tarpeeksi mustaa valkoisella. Tuomari ei edes suostunut antamaan harkinta-aikaa kuvitteletko? Ulkopuolinenkin näki heti, ettei tässä ollut pelastettavaa.
No mutta mitä sitten? Anja kohautti olkiaan ja vilkaisi esiliinaansa, kuin olisi karistanut murun leivältä. Kyllä miehet sellaisia nyt ovat. Ja pidä mielessä: hyvä vaimo ei aja miestä harhateille. Sinun olisi pitänyt panostaa enemmän. Käydä jossain kursseilla, aloittaa kuntosali, ehkä muuttaa kampaus. Mutta heti ensimmäisestä vastoinkäymisestä avioero!
Aino huokaisi, väsymys aaltoili rinnassa. Tämä keskustelu oli käyty jo kymmenennen kerran viimeisen kahden viikon aikana, aina samoin sanoin ja kulmin. Eron jälkeen Aino oli muuttanut tilapäisesti äidilleen hänen omassa mummolta perityssä asunnossa asui toistaiseksi vuokralaiset, eikä sinne pääsisi vielä viikkoihin. Hän vain odotti hetkeä, että pääsisi rakentamaan omaa uutta pesäänsä paikkaa, jossa saisi hengittää vapaasti.
*************************
Kun ovikello eteisessä kilahti vaativasti, hän tiesi heti kuka oli vastassa: Antti. Taas. Sydän muljahti ja kädet alkoivat heti hikoilla. Anja taas, kuin olisi tehnyt tahallaan, oli kutsunut hänet kahville jo ties monennen kerran, Ainon protesteista piittaamatta.
Aino, se on Antti siellä ovella, Anja huikkasi iloisesti kurkaten keittiöstä, kasvoilla lähes lapsellinen riemu. Tule sisään vain, kultapieni! hän melkein kiljui eteiseen, ja Ainolle nousi kylmä hiki.
Aino puristi kauhaa nyrkissä niin, että rystyset vaalenivat. Kurkkuun nousi pala, rintaan jymähti.
Äiti, en halua nähdä häntä, hän yritti kuiskata mahdollisimman vakaalla äänellä.
Tämä on minun asuntoni, Anja vastasi yllättävän terävästi, kasvot väreillen ärtymyksestä. Ja minun säännöt täällä. Niin kauan kuin kattoni alla asut, käyttäydyt kuten haluan.
Ainoa alkoi itkettää, mutta hän nielaisi kyyneleet alas ja nousi ylös, melkein kaataen teekuppinsa, ja ohitti äidin sekä juuri kenkiään riisuvan Antin. Vielä tuoksui tutun partaveden vivahde voimakas, mausteinen, joka sai hänen vatsan kääntymään ympäri.
Aino, odota! Antin huolestunut ääni tuli perästä, mutta siinäkin oli jotain teennäistä, mikä vain ärsytti lisää.
Aino ei edes vilkaissut taakse. Hän avasi parvekkeen oven ja astui viileään ilmaan. Kylmä tuuli puraisi korvia ja kaulaa, mutta se tuntui miellyttävältä. Hän nojasi kaiteeseen, puristi lujasti, silmäili Vantaan harmaata talomerta, ikkunoiden valoja ja sateen jäljiltä kiiltäviä katuja. Alhaalla roska-auto puksutti, viereisessä talossa soi joku kevyt hitti, joka ärsytti tässä olotilassa.
Kunpa hän lähtisi mahdollisimman nopeasti, mumisi Aino mielessään ja kietoi villatakkiaan tiukemmin ympärille. Hän kuuli, kuinka äiti nauroi ja jutteli Antin kanssa keittiössä, tiskasi sekä hääri kuin kyseessä olisi ollut joku sunnuntaivierailu eikä painajainen.
Aika mateili, eikä Aino halunnut palata sisään, vaikka alkoi jäätyä. Sormet olivat sinertävät, mutta hän sulki silmät ja yritti kuulla kaupungin ääniä ihan mitä tahansa muuta kuin omakotitalon seinien sisällä käytävää keskustelua.
Sitten parvekkeen ovi aukesi varovasti, mutta riittävän kuuluvasti, että Aino sävähti ja kääntyi katsomaan. Antti tuli ulos.
Voitaisiinko me puhua kunnolla, ihan kahdestaan? hän kysyi.
Ei meillä ole enää mitään, mistä keskustella, Aino totesi, katse sateenpisaroissa naapuritalon ikkunassa.
Oon oikeasti tajunnut mokani. Oon muuttunut, annan sulle kaiken, jos vaan saadaan uusi alku, Antti vetosi.
Miten olisit muuttunut, kun et ole edes kunnolla pyytänyt anteeksi? Haluat vaan kaiken palautuvan entiselleen siksi, että se on sinulle helpompaa, Aino käänsi päätään tiukasti. En kaipaa miestä, joka ei kunnioita minua, vaan asettaa aina omat halunsa kaiken edelle.
Hän tarttui oveen, joka ei auennutkaan heti. Tottahan se äitihän oli päättänyt laittaa lukon päälle!
Äiti! Aino huusi ja hänessä väreili jo epätoivo.
Parin minuutin päästä lukko napsahti ja Anja ilmestyi hymyillen oviaukkoon kahvikuppi kädessä, aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Lapset, eihän tänne jäädä. Uuni on päällä ja teetä kuivatuilla mintuilla, kuten tykkäätte!
Aino ohitti äidin kohtaamatta katsetta, tunsi sisällään ärtymystä ei vain Anttia, vaan ennen kaikkea äitiä kohtaan, joka sekaantui elämäänsä tällä tapaa.
Äiti, hän pysähtyi eteisessä katsomaan silmiin, riittää jo. En halua nähdä Anttia. Ja toivon, ettet enää pyydä häntä kylään. Tämä on minun elämäni ja päätän itse, mikä on minulle parasta.
Älä nyt lapsikulta, Anja taputti olkapäälle jotenkin vieraasti. Miehet tekevät virheitä, mutta viisas nainen antaa toisen mahdollisuuden. Olet vain liikaa ylpeä.
Aino laski hetken katseensa ja laski hitaasti kymmeneen. Ei mitään järkeä kiistellä. Hän tiesi tämän jo. Anjan maailmassa avioliitto oli sulle hyvä mies = auto, asunto ja arvostettu duuni; hyvä vaimo = osaa joustaa ja antaa anteeksi. Mikään perustelu ei auttanut.
Näiden sanojen jälkeen Aino meni omaan huoneeseensa, sulki oven ja istui vuoteelle, tärisevin käsin. Kun keittiöstä kaikui Anjan ja Antin naurahdukset kuin mikään ei olisi muuttunut, teki mieli huutaa mutta sen sijaan hän kaivoi lemppariluonnoslehtiönsä esiin ja alkoi piirtää. Epämääräiset viivat asettuivat pikkuhiljaa kuvioiksi, ainut mikä rauhoitti ajatukset siihen hetkeen.
*************************
Antti ilmaantui pian jo liian usein. Kerran kun Aino vei roskat, hän seisoi pihalla kädet taskuissa ja yritti olla katuva. Toisella kertaa soitti ovikelloa suklaarasian ja kukkien kanssa: Ajattelin, että tykkäisit vielä.
Kerran hän ojensi Ainolle nipun punaisia ruusuja sekä Fazerin suklaata, sitä lapsuuden suosikkia. Aino vilkaisi ensin kukkia, sitten Anttia tummat silmänaluset, hymy joka ei enää tavoittanut silmiä.
Kiitos, mutta ei enää. Olin pyytänyt ettet tule, Aino sanoi ystävällisesti mutta tiukasti.
Tiedän, Antti väistelee katseellaan. Mutta et ole minulle kuka tahansa.
Olit joskus, nyt et enää, Aino vastasi, vaikka jokainen tavu tuntui painavalta.
Hetken päästä ovi taas avautui Anja. Antti, tule ihmeessä sisään, älä siellä ovenraossa! Ja tuo kimppu on upea voinko saada yhden?
Hän on lähdössä, Aino sanoi hiljaa, pitäen äänensä rauhallisena vaikka sisällä kiehui.
Älä nyt, Anja nappasi Anttia käsivarresta. Tule syömään, paistoin vielä omenapiirakkaa.
Antti astui sisään. Aino luovutti ja meni huoneeseensa. Oven toisella puolella Anjan ääni kantautui läpi: Kyllä se Aino heltyy, kun vain jaksat yrittää. Hän on perusluonteelta hyvä.
Aino tukahdutti halunsa huutaa, otti taaskin luonnoslehtiön esiin ja antoi viivansa sotkeutua mutta löytää muotonsa.
*************************
Aikaa kului. Aino pääsi viimein muuttamaan omalle vuokrakämpälleen, lähemmäs työpaikkaa. Elämään tuli mukaan pari uutta ystävää, joiden kanssa saattoi käydä kahvilla iltaisin. Aino kävi lauantaisin joogassa siitä tuli rutiini, joka antoi voimaa. Puiden lehdet suoristuivat, kroppa ja mieli vahvistuivat.
Erään kerran joogasalilla Aino jutteli hetken opettajansa kanssa. Solakka ja rauhallinen Tero, kymmenisen vuotta vanhempi, jonka läsnäolossa ei ollut yhtään ahdistavaa vaatimusta. He vaihtoivat numeroita, tapasivat kahvilla, ystävystyivät nopeasti.
Tero ei kehunut Ainoa taivaisiin, ei luvannut liikoja. Hän kuunteli hiljaa, kun Aino puhui, ja osasi olla vaiti, kun toinen halusi vain olla. Yllättäen Aino huomasi, että Teroa lähellä saattoi olla juuri sellainen kuin oli, ilman pakkoa olla mitään erityistä.
Kun Aino mainitsi Teron ensimmäistä kertaa äidilleen, vastaus tuli oitis.
Joku joogaopettaja? Missä asuu, paljonko tienaa, mikä tausta? Sinä joudut sitten elättämään sitä, vai? Anja tivasi heti.
On vuokralla Kalliossa ja töissä joogasalilla. Mutta hän on ystävällinen ja kunnioittaa minua ja se riittää mulle, Aino sanoi rauhallisesti.
Anja tuhisi ja matki: Kunnioittaa. Kyllä Anttikin sua kunnioitti, et vaan nähnyt sitä.
Aino veti henkeä. Turha yrittääkään kääntää äidin päätä. Anja katsoi maailmaa kiinteistöt, vakituinen palkka ja hienot tittelit etusijalla.
Tero ja Aino jatkoivat hissukseen: paljon keskusteluja, kävelyjä talvisessa Töölössä, arjen pieniä hetkiä yhdessä. Ei suuria lupauksia, mutta läsnäoloa. Kerran keväällä he istuivat puiston penkillä, kun Tero tarttui Ainon käteen:
Haluaisin, että ollaan yhdessä ihan oikeasti, hän sanoi hiljaa. Mennäänkö naimisiin?
Aino katsoi hänen lempeisiin silmiinsä ja tunsi rinnassaan jotain valoisaa.
Mennään, hän kuiskasi, ensimmäistä kertaa aikoihin hymyillen aidosti.
Tiesihän hän jo, mitä äiti sanoisi ja saikin kuulla sen:
Sinä pilaat elämäsi. Pian huomaat virheesi. Täällä olisit saanut kaiken tarvittavan valmiina!
Minua tekee nyt onnelliseksi tämä päätös, äiti.
*****************************
Häistä tuli pienet, juuri sellaiset kuin Aino ja Tero halusivat. Vain lähimmät ystävät ja muutama sukulainen. Aino pukeutui yksinkertaiseen valkoiseen mekkoon, Tero tummansiniseen pukuun, ilman showta.
Anja ei ilmestynyt kirkolle, vaan lähetti valkoisia liljoja mustalla nauhalla ja lapun: Toivottavasti muutat vielä mielesi. Aino katsoi pitkään kimppua ja laski sen syrjään, sydämessä nipisti, mutta hän ei antanut surulle valtaa.
Yllätys silti odotti ulkona Anja oli houkutellut Antin kirkon pihalle. Tämä seisoi suupielet alaspäin katsellen, odottamassa.
Mitä oikein teet täällä? Aino kysyi jo väsyneenä.
Äitisi pyysi. Sanoi, että kadut valintaasi vielä ja tarvitset minua.
Äiti puhuu monenlaista, Tero sanoi lempeästi ja puristi Ainon kättä. Mutta kaikkea ei ole pakko kuunnella.
Soita jos väsyt, tokaisi Antti ja lähti pois.
Sen jälkeen Aino ja Tero päättivät ottaa vastaan molempien saamansa työtarjoukset Oulussa uusi alku, uusi koti. Kaukana, mutta se tuntui oikealta. Kukaan ei tenttaisi entisestä, kukaan ei odottaisi mitään turhaa.
Lähtöpäivänä Aino kävi vielä äidillään. Anja seisoi ikkunan ääressä, selkä käännettynä oveen.
Me lähdetään nyt, Aino sanoi. Toiseen kaupunkiin.
Niinkö, pakenet ongelmia? Anjan ääni oli etäinen.
En karkaa, vaan lähden kohti omaa onnea. Haluaisin silti, että olisit mukana, mutta vain jos kunnioitat päätöstäni.
Anja kääntyi, kasvoilla loukkaantumista, huulet puristettuina.
Kunnioitus? Mitä sinä olet saavuttanut? Turvallisuutta? Tulevaisuutta? Siinäkö se, jooganopettajan kainalossa ja vuokralla vieraassa kaupungissa?
Aino veti syvään henkeä, katsoi suoraan äitiinsä.
Minulla on turvallinen olo Teron kanssa. Se tuntuu uudelta ja oikealta. Nyt voin olla oma itseni, ilman pelkoa. Sitä en koskaan kokenut Antin kanssa.
Turvallisuus, pöh, Anja huokaisi. Olisit saanut kaiken Antin kanssa: asunnot, uudet huonekalut, ulkomaanmatkat. Tämän vielä kadut.
*****************************
Aino ei tiennyt, että samana iltana Anja soitti Terolle. Mies vastasi, ja Anja alkoi heti: Tiedätkö oikeasti, mihin olet ryhtymässä? Aino ei ole vieläkään toipunut erosta ja kaipaa Anttia. Olet hänelle vain väliaikainen lohtu…
Tero pysyi rauhallisena. Kiitos huolenpidostasi, mutta minä tunnen Ainon paremmin kuin luulet. Hän voi nyt hyvin ja on vahvempi kuin koskaan.
No, nuori mies, katsotaanpa vielä, Anja tokaisi. Sitten kun Aino katuu, Antti on aina paikalla.
Uskon meihin, Tero päätti keskustelun.
*****************************
Seuraavana päivänä Aino kävi vielä kertaalleen näkemiin äitinsä kanssa toi pullia ja kimpun niittykukkia.
Etkö voisi jäädä hetkeksi? Miettiä vielä? Anja käveli keittiössä, pyyhki pöytää, silmäkulmassa kyyneleet.
Meillä on jo arki Oulussa järjestyksessä. Asunto, työ molemmilla, Aino sanoi.
Tero haluaa vain sitoa sinut pois minusta ja Antista, Anja sanoi katkerasti.
Aino pysähtyi. Hetken sanat olivat ilmassa onttoja ja ankaria, ja hän tunsi vierauden.
Sinä todella uskot noin? Aino sanoi hiljaa.
Kaikki miehet tahtovat kontrolloida. Antti oli sentään rehellinen. Tero vain piilottaa tarkoitusperänsä, Anja tuhahti.
Nyt riittää, Aino sanoi kyyneleet silmissä. En voi enää kuunnella. Haluan vain tulla onnelliseksi, ilman että jokaista tekoa arvostellaan.
Anja tarttui viime hetkellä kädestä, melkein liiankin lujasti.
Odotan sinun parastasi.
Paras on se, minkä itse valitsen. Valitsen Teron, valitsen meidän yhteisen elämän. En hylkää sinua, vaan tavan jolla kohtelet minua. Jos joskus haluat hyväksyä valintani, tiedät mistä löytää.
Aino seisoi hetken oven suussa, näki Anjan vapisevat hartiat ja harmaat hiukset. Olisi halunnut rutistaa äitiä, sanoa että kaikki kyllä vielä muuttuu hyväksi, mutta tiesi ettei voinut luvata niin. Hän lähti hiljaa, uusi puhelin taskussa, numeroa jota äiti ei saisi ainakaan heti.
Ehkä jonain päivänä he voisivat taas puhua. Mutta nyt oli ainutkertainen hetki hengittää, juosta kohti omaa elämää.
