Onnellinen täytyy olla
Isä lähti toisen naisen matkaan, kun pikku Sanni oli vasta neljävuotias. Se tapahtui heti uuden vuoden jälkeen isä pysähtyi eteiseen, katsoi tytärtään ja sanoi anteeksi, sulkien sitten ulko-oven perässään.
Äiti otti tämän vastaan tyynesti kuin jokin ennalta arvattu kohtalo. Hänellä ja perheen muilla naisilla ei koskaan ollut pitkiä liittoja. Pari viikkoa myöhemmin hän kuitenkin joi yöllä kaikki unilääkkeet, mitä kaapista löytyi, ja nukahti hiljaa ikiuneen.
Aamulla Sanni yritti pitkään ja hartaasti herättää äitiä. Sitten söi jotain, mitä löysi jääkaapista, ja yritti taas herätellä häntä. Lopulta väsymys voitti, ja hän nukahti äidin viereen kiinni painautuneena.
Tammikuun päivä hämärtyi nopeasti, ja kun tyttö avasi silmänsä, ilta oli jo tulossa. Hän heräsi kylmyyteen, veti peiton tiukemmin ympärilleen ja painautui lujemmin äidin viereen siitä tuli vain entistä kylmempi olo. Silloin Sanni ymmärsi, että äidistä huokui syvä, lohduton kylmyys. Polttavat kyyneleet valuivat pitkin poskia.
Eteisessä ulko-ovi kävi. Sanni syöksyi sinne kuin tuuli. Sieltä astui sisään Terttu, äidin pikkusisko.
Sanni, sinä olet kotona. Missä äiti on? Olen yrittänyt soittaa koko päivän, miksei hän vastaa? Olen niin huolissani!
Sanni tarttui tädin turkinhelmaan ja veti Terttua kiivaasti mukanaan. Hän katsoi Terttua suurin kyynelisin silmin ja näytti sormella makuuhuoneeseen päin, yritti huutaa, mutta ääntä ei tullut suunsa avautui, kasvot kääntyivät irvistykseen, kyyneleet ja räkä valuivat, mutta yhtään ääntä ei kuulunut.
Terttu ei koskaan voinut saada lasta, ja yhteiset vuodet miehen kanssa päättyivät sen vuoksi. Terttu rakasti Sannia syvästi ja kokonaisvaltaisesti, hänestä tuli tytölle kuin toinen äiti. Kun tragedia sitten tapahtui, Terttu ryhtyi tytön huoltajaksi. Hän antoi Sannille kaiken huomionsa, mutta kolmen vuoden hoito ja kuntoutus eivät palauttaneet tytön ääntä.
Sinä talvena pakkaset tulivat pyhän Henrikin päivän jälkeen oikeat, paukkuvat talvipakkaset. Sanni leikki koko päivän ystäviensä kanssa Sinebrychoffin puistossa he laskivat mäkeä, rakensivat kokonaisen lumiukon perheen, pyörivät kinoksissa ja tekivät lumienkeleitä.
Nyt mennään kotiin, vaatteet ovat jo jäässä ja sormikkaat muuttuneet jäisiksi! Mennään vielä Alepaan hakemaan maitoa ja makaronia, Terttu komensi.
Kaupan edustalla ihmiset kulkivat ovista sisään ja ulos, kun ruskea kollikissa istui oven pielessä rauhallisena, silmät puoliksi ummessa, kuin vain olisi sattumalta paikalla mutta tassut kylmästä väristen. Sanni meni kissan viereen ja kyykistyi alas. Sanoi Tertulle käsimerkillä, että menisi yksin kauppaan.
No hyvä on, olen nopeasti, mutta pysyt siinä!
Sanni silitti kissaa rauhallisesti. Kissa nousi, venytteli nautinnosta ja alkoi kehrätä. Sanni halasi sitä, painoi kissan päätä poskeaan vasten, ja äkkiä kuumat kyyneleet valuivat pitkin poskia kissa nuoli ne pois, välillä aivasti ja taas nuoli.
Hyi, mitä touhuat, ulkokissa ja likainen, Terttu torui saapuessaan, nappasi tytön kädestä ja veti autolle. Sanni yritti vastaan, mutta Terttu nosti tytön voimalla takapenkille ja meni itse kuskin paikalle.
Myös kissa tuli auton luo, katsoi suoraan Sannia ja naukaisi.
Ei näin saisi, nyt se on jo minun, enkä osaa jättää! Sanni kuiskasi, kyyneleet valuen ikkunaa vasten.
Sanoitko sinä äsken jotain? Sano uudelleen, kerjäävästi rukoili Terttu.
Emme voi jättää sitä. Se kuolee ilman minua! tyttö huusi kääntyen tätiin päin.
Nainen hyppäsi autosta, nappasi kissan syliinsä ja istui Sannin viereen takapenkille. Kissa tarrautui kauhuissaan turkkiin, kunnes huomasi Sannin silloin hypähti hänen syliinsä ja käpertyi paikoilleen.
Jos haluat tuon kissan, niin saat. Olisit sanonut heti, niin olisin etsinyt sinulle sellaisen kauan sitten, hymyili Terttu onnellisesti.
