**Kohtaus 1: Kylmyys juhlasalissa**
Loistelias juhlasali, kristallin kilinä ja hienostuneiden hajuvesien tuoksu leijailee ilmassa. Henna, pukeutuneena tuhansien eurojen suomalaiseen design-mekkoon, huomaa ovelta astuvan äitinsä, Raijan. Raijalla on päällään vanha villatakki ja käsissään tavallinen muovikassi.
Henna sähisee hiljaa kiukusta:
Näytät aivan siivoojalta! Haluatko pilata tärkeimmän iltani? Poistu heti!
**Kohtaus 2: Viimeinen lahja**
Raijan silmät kostuvat kyynelistä. Hän ojentaa vapisevin käsin muovikassia:
Henna-rakas, toin vain suosikkikeksisi… itsetehdyt…
Henna kääntää päätään, tönäisee kassin pois äitinsä käsistä, ja keksit lentelevät pitkin kallista parkettilattiaa.
**Kohtaus 3: Totuuden ääni**
Silloin juhlaväen joukosta astuu esiin sulhanen, Aapo. Hänen kasvonsa ovat harmaat ja katse täynnä kylmää halveksuntaa. Hän vilkaisee lattialle pudonneita keksejä ja nostaa silmänsä Hennan kasvoihin:
Näinkö sinä kohtelet naista, joka myi ainoan kotinsa, että saisit käydä yliopiston?
**Kohtaus 4: Oikea mies**
Henna tarttuu Aapoa kädestä, yrittää selittää, mutta Aapo väistää. Hän polvistuu juhlavieraiden edessä, kerää keksit Raijan laukkuun ja auttaa tämän seisomaan.
Jos hän sinun silmissäsi on vain palvelija, olen minäkin. Me lähdemme nyt.
**Kohtaus 5: Unelmien sortuminen**
Henna jää seisomaan yksin saliin, jäätyneenä paikalleen. Hän näkee, kuinka hänen tuleva aviomiehensä portti parempaan elämään vie hänen äitinsä ulos juhlista. Salissa on hiljaista. Satojen vieraiden katseet eivät ihaile, vaan halveksuvat. Hennan kasvot vääristyvät ahdistuksesta: kaiken statuksen tavoittelussa hän on menettänyt kaiken merkityksellisen.
**Loppuratkaisu**
Viikko kuluu. Henna yrittää tavoittaa Aapoa puhelimella, mutta tämä on sulkenut numeronsa. Kun Henna vihdoin menee heidän yhteiseen asuntoonsa, hän huomaa lukkojen vaihdetun ja matkalaukkunsa odottavan aulassa. Laukun päällä on sama muovikassi.
Kassin sisällä on Aapon kirjoittama viesti: *”Timantit kaulallasi eivät peitä sielusi köyhyyttä. Haen avioeroa. Sen asunnon, jonka äitisi aikanaan myi, ostin takaisin. Nyt Raija asuu siinä. Sinulle siellä ei ole paikkaa.”*
Henna jää yksin kalliissa mekossaan, joka tuntuu nyt vain kankaanpalalta. Hän ymmärtää viimein: äiti rakasti häntä silloinkin, kun päällä oli vain vanhat vaatteet ja maailma, jonka vuoksi hän äitinsä hylkäsi, sysäsi hänet syrjään käden käänteessä.
**Miten sinä olisit toiminut Aapon paikalla? Voiko tällaista anteeksi antaa? Kommentoi alle! **Kukaan ei nouse puolustamaan Hennaa, ei yksikään katse kohtaa häntä lempeästi. Hän seisoo hiljaisessa aulassa, puristaa muovikassia ja kuulee askeleensa kaikuvan tyhjässä käytävässä. Silloin Henna huomaa keksimurujen seassa äitinsä käsin kirjoittaman pienen viestin: “Mikään mekko ei ole lämpimämpi kuin äidin syli.”
Kyyneleet valuvat poskille. Henna istahtaa alas ja avaa kelmulla peitetyn keksin, maistaa ja maku tuo lapsuusmuistot huumaavina takaisin: iltapäiviä keittiön pöydän äärellä, lapaset patalappuina ja naurua, joka silloin riitti.
Silloin hän tietää, että kaiken menettäneenäkin hänellä on vielä mahdollisuus löytää se, mikä on aidosti tärkeää. Henna laskee laukun, kävelee ulos, ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan hänen askeleensa vievät kotiin ei juhliin, ei luksukseen, vaan sinne, missä joku voi jälleen antaa anteeksi ja rakastaa ehdoitta.
Ehkä tarina ei kerro, löytääkö Henna äitinsä ovelle saakka mutta siitä hetkestä lähtien hän on ainakin oikealla tiellä.
