Eilen Ilkka sanoi minulle:
Lauantaina pojat kokoontuvat taas. Voisitko mennä vanhemmillesi?
Jäin hiljaa kuppini kanssa:
Taasko, Ilkka?
Joo. Nähdään kerran kuussa, tiedäthän, hän vastasi.
Tiesin. Kerran kuukaudessa hänen ystävänsä tulevat meille pelaamaan lautapelejä, ja joka kerta Ilkka pyytää minua lähtemään yöksi pois meidän yhteisestä asunnosta. Olemme asuneet yhdessä jo kaksi vuotta. Olen 31, hän 34. Kaikki hänen ystävänsä ovat kolmenkymmenen molemmin puolin, kaikilla tyttöystävät tai vaimot. Silti jostain syystä vain minun pitää lähteä, kun he tulevat.
Matkustan milloin mummolle, milloin vanhemmilleni, joskus ystävälle kuin lapsi, joka lähetetään yökylään siksi aikaa kun aikuiset pitää hauskaa. Tuntuu nololta ja väärältä.
Ensimmäinen miesten ilta
Tätä alkoi puolitoista vuotta sitten. Olimme juuri muuttaneet kimppaan.
Ilkka sanoi:
Lauantaina tulee kavereita pelaamaan lautapelejä. Voisitko olla jossain muualla?
Hämmennyin:
Miksi ihmeessä? Tämä on meidän koti.
Meillä on miesten ilta, ilman naisia. Silloin kukaan ei häiritse.
Entä muilla? Pitääkö heidänkin tyttöjen lähteä?
Ei, mutta he asuvat erikseen kumppaneistaan. Me asutaan yhdessä sulle olisi varmaan vaivaannuttavaa.
Ajattelin: No olkoon, antakoon nyt ensimmäisen kerran olla rauhassa. Menin ystävälle yöksi.
Ilkka palasi tyytyväisenä:
Kiitos kun lähdit, oli kiva ilta.
Kuukauden päästä sama:
Lauantaina pojat tulee, pääsisitkö vanhemmillesi?
Muutin välissä vanhemmille. Sitten taas mummolle, sitten taas kaverille.
Näin tämä on jatkunut puolitoista vuotta: kerran kuussa lähden miesten illan tieltä.
Mikä minua satuttaa
Äskettäin sain kuulla, ettei muiden naisystävät lähde pois, kun pojat kokoontuvat.
Kysyin Maijalta, Mikon kumppanilta, joka on Ilkan läheinen ystävä:
Minne menet, kun ne pelaa lautapelejä?
Hän hymyili yllättyneenä:
En minnekään. Olen kotona, teen omia juttuja vaikka toisessa huoneessa.
Eikö sinua pyydetä lähtemään?
Miksi muka? Onhan tämä minun kotini.
Juttelin kahden muun naisen kanssa. Kummankaan ei tarvitse lähteä minnekään. Ainoastaan minä.
Kysyin Ilkalta:
Miksi toiset naiset saavat jäädä, mutta sinä pyydät aina minut pois kotoa?
Hän mietti hetken:
Niillä on isommat kämpät, kaksi tai kolme huonetta. Naiset voi olla omissa oloissaan, kun meillä on yksiössä ahdasta.
Kyllä mulle sopii. Voin lukea kuulokkeet päässä.
Ei, parempi kun lähdet. Kaikille helpompaa niin.
Kaikille, paitsi minulle.
Mikä nolottaa: oman kodin jättäminen
Joka kerta kun pakkaan yöksi tavarat, tunnen itseni hyvin ulkopuoliseksi. Makselen puolet vuokrasta mutta kerran kuussa minua pyydetään lähtemään siksi, että pojat pääsevät rauhassa pelaamaan.
Mummo kysyy kun saavun viikonloppureppu selässä:
Taas riitelitte?
Ei, mummo. Ilkalla vaan kaverit kokoontuu.
Miksi et voi olla kotona?
Häpeän selittää, että miesystäväni haluaa minut pois tieltään illan ajaksi.
Kun menen vanhemmilleni, äiti ihmettelee:
Ethän sä eilenkään ollut kotona. Tulit taas?
Ilkalla on miesten ilta, vastaan.
Äidiltä tulee pitkä katse täynnä ystävällistä moitetta.
Mikä tuntuu epäreilulta: kaksoisstandardit
Ilkka vakuuttaa, että olen helppo: että hänen on käynyt tuuri, kun en vaadi ravintoloita, hienoja lahjoja, matkoja ulkomaille.
Toiset käy ravintolassa kahdesti viikossa, hän sanoo, ja sinä et pyydä mitään. Olet ymmärtäväinen.
Niin, en vaadi paljoa. Käymme ehkä kerran kuussa kahvilassa. Kaksi vuotta yhdessä, eikä yhtään yhteistä lomaa.
Muut pariskunnat matkustavat vähintään puolivuosittain, hän jatkaa. Sinä et narise, hyvä niin.
Olen hiljaa, koska tiedän rahaa ei juuri ole vaikka Ilkka tienaa ihan hyvin.
Mutta kun pyydän jäädä omaan asuntoon edes kerran kuussa minusta tulee vaativa.
Voithan sinä kerran kuussa mennä pois, ei se oo vaikeaa.
Eipä kai. Pakata tavarat, lähteä kotoaan, yöpyä sukulaisten luona, koska hän tarvitsee miesten illan.
En vaadi ravintoloita, en matkoja. Vain oikeutta olla omassa kodissani sekö on liikaa?
Mitä hänen äitinsä sanoo: järjen ääni
Äskettäin Ilkan äiti sai tietää tilanteen ja totesi:
Miksi sinä lähdet pois? Se on sinun koti. Jäisit vaan ja tutustuisit Ilkan ystäviin.
Yritin selittää:
Heillä on miesten ilta, olisi vaivaannuttavaa.
Hän pudisteli päätään:
Sinä olet hänen nainen, kuuluu asiaan olla mukana hänen elämässä ja porukassa. Jos hän häpeää sinua ystäviltään se on outoa.
Hän oli oikeassa. Kahdessa vuodessa olen tuskin oppinut tuntemaan Ilkan ystäviä. Näen heidät vilaukselta kun poistun kotoa.
Mutta oikeasti pelkään uusia ihmisiä. Hävettää ja ahdistaa. On helpompi lähteä kuin olla ylimääräisenä paikalla. Tai ehkä pelkään mitä muut ajattelevat: Miksi tuo lähtee, ajaako Ilkka hänet pois?
Mitä sain selville: Ilkkaa ei kutsuta
Äskettäin selvisi lisää. Jos Ilkka peruu porukkaillan, koska on sairaana tai töissä, porukka kokoontuu ilman häntä eikä kutsu ollenkaan.
Mikset sä ollut mukana?
Sanoin etten pääse, niin pitivät ilman minua.
Eivätkö edes kysyneet?
Eivät. Ehkä unohtivat.
Unohtivat. Tai eivät halunneet pyytää.
Lisäksi neljällä porukasta on ollut viime aikoina häät. Ilkkaa ei kutsuttu kumpaankaan.
Mikset ollut Mikon häissä?
En tiedä. Ehkä budjetti oli pieni.
Budjetti? Vai eivätkö ole niin läheisiä kuin Ilkka luuli.
Ilkka kutsuu ystäviään meille, ajaa minut pois siksi, mutta he eivät edes kutsu häntä juhliinsa.
Mitä olen ymmärtänyt: pelkään vaatia
Viime viikolla mietin kovasti: miksi en pyydä ravintoloita, matkoja? Miksi suostun lähtemään kotoani kerran kuussa?
Siksi koska pelkään. Pelkään, että Ilkka lähtee, jos alkaisin vaatia.
Ilkka kehuu minua jatkuvasti helppoudesta, ja pelkään pilata tämän kuvan. Pelkään joutuvani vaativaksi nalkuttajaksi.
Siksi minä lähden pois. Että hänellä olisi mukavaa. Ettei lähtisi pois.
Mitä enemmän mietin, sitä selvemmin näen: tässä minä kadotan itseäni.
Missä olen nyt: valinnan edessä
Tänä lauantaina olisi taas miesten ilta. Ilkka jo vihjaili:
Menetkö taas vanhemmillesi?
Olen ollut hiljaa. Mietin: lähdenkö vai jäänkö?
Jos lähden, kaikki jatkuu kuten ennen. Jälleen annan periksi, annan ymmärtää ettei oma rajani merkitse mitään.
Jos jään, siitä tulee riita. Ilkka sanoo: Pilailet illan, olet tullut nalkuttajaksi.
En tiedä kumpi pahempaa: lähteä omasta kodistaan vai jäädä ja potea syyllisyyttä.
Mutta yhden olen ymmärtänyt varmasti: näin ei voi jatkua.
Naiset, onko teitä pyydetty lähtemään kotoa kun miesystävän frendit tulee? Miten olette reagoineet?
Miehet, miksi miesten iltoihin täytyy vaatia puolison poistumista kodistaan?
Naiset, tuttuako kun miestä miellyttää sinun vaatimattomuutesi? Mihin se johtaa?
Miehet, jos ette kutsu ystäväänne edes juhliin mutta hän kutsuu teidät luokseen onko se oikeaa ystävyyttä?
