Aamulla vaimoni ilmoittaa, että meille tulee neljäs lapsi. Hän jatkaa:
Asunnon ostamiseen ei ole rahaa. Pitää siis saada kunnallinen asunto. Et sinä kuitenkaan osaa mitään vaatia, joten minä ryhdyn sitten joka vuosi tekemään uuden lapsen: jos isän laatua ei saada kohotettua, niin määrällä koitetaan korvata!
Saapuessani töihin Teknilliselle yliopistolle, avaan empien ovet, joiden päällä lukee Johto. Huoneessa on täysi meno päällä. Rehtori Kettunen ja hänen apulaisensa Karjala ovat pitämässä kokousta.
Nyt puhutaan meidän maineesta, julistaa Kettunen. Meidän täytyy päihittää kaikki muut laitokset urheilutuloksissa Oi, täältä tuleekin meidän toivo! hän huomaa minut.
Punastelen vaivaantuneena.
En minä mikään toivo ole Tuota, se asia siitä asunnosta
Uusi talo valmistuu ensi viikolla, Karjala julistaa juhlallisesti. Olet meidän jonon kärjessä. Kunhan hypätään, niin pääset saman tien uuteen kotiin.
Hypätään minne? kysyn iloisesti hymyillen.
Laskuvarjolla. Huomenna kilpailut.
Hymy hyytyy kasvoiltani.
Mihin pitää hypätä?
Maahan, tietenkin.
Ja miksi ihmeessä?
Et kai seuraa telkkaria? rehtori kummastelee. Tämähän on nyt muotia: näyttelijät luistelevat, laulajat keikkuvat sirkuksessa Ja nyt tutkijat tekevät urheilusuorituksia Professori Byrman nyrkkeili eilen, hän osoittaa sohvalla istuvaa Byrmania, jonka nenä on turvoksissa ja kasvoissa kolme laastaria. Dosentti Kyrö paini lauantaina hän lepää teho-osastolla Nyt on sinun vuorosi. Lajeja on arvottu sinulle tuli laskuvarjo.
Sana arvottu saa polveni pettämään.
Milloin pitää hypätä? saan sanottua.
Huomenna. Lintujen päivänä, ilmoittaa Karjala.
Etsien ymmärrystä käännyn rehtorin puoleen.
Miksi lintujen pitäisi haluta että murskaudun maahan?
Rehtori astuu luokseni, taputtaa olkapäälle.
Pienten lasten isänä saat asunnon joka tapauksessa. Mutta Huoneistoissa on eroja osassa lasitettu parveke, jossain näkymä puistoon, toisessa sementtitehtaalle. Jakoperusteissa aktiivisuus laitoksen yhteisessä toiminnassa vaikuttaa
Tulee hetken hiljaisuus. Nielaisen nitron ja kysyn:
Jos en selviä maahan asti? Saavatko vaimo ja lapset silti näkymän puistoon?
Karjala hymyilee leveästi:
Kyllähän sääntömme tiedät: lesket ja orvot menevät aina jonossa ohi! Älä kummemmin hermoile, hän taputtaa rohkaisevasti. Et ole yksin, apunasi on kokenut hyppykaveri! osoitti nurkkaan piiloutunutta kalpeaa nuorukaista silmälaseissa.
Tämä on jatko-opiskelija, Karjala selittää, ja hänestä joka tapauksessa tulee YT:n uhri ensi kuussa.
Olen lapsesta asti pelännyt korkeita paikkoja. Huimaa jo, kun kiipeän tuolille lyömään naulan. Lentokone-sanakin aiheuttaa matkapahoinvointia. Illalla yritän kotona treenata: hyppelen monta kertaa sohvasta lattialle.
Seuraavana päivänä minut ja kuolemaan varautunut jatko-opiskelija kuljetetaan pitkällä mustalla pakettiautolla aivan kuin hautajaissaattueessa. Kettunen ajaa toisessa autossa perässä, perässä vielä raitiovaunullinen yleisöä: kolmekymmentä opettajaa, tohtoria ja professoria. Paikalla odottavat Karjala ja hänen tilaamansa orkesteri, joka soittaa surumarsseja niin haikeasti, että jopa lentäjä herkistyy. Kolme soittajaa tuikataan kanssamme koneeseen, jotta soittavat iloista kun putoamme ulos.
Laskuvarjo-opettaja on hiljainen, lempeä mies, katsoo meitä surulla. Vilkaistuaan mahaani hän käskee antaa minulle toisenkin varjon. Saan vielä toisen repun selkään. Jatko-opiskelija näyttää yksikyntiseltä kamelilta, minä kaksikyttyrältä.
Ilmassa opettaja vielä kertaa, milloin varjo ei välttämättä aukea, ja suutelee kolmesti poskelle kumpaakin. Sitten hän avaa luukun, katsoo minua surkeana ja kuiskaa: Nyt on aika.
Ojennan hiljaa kirjekuoren.
Anna vaimolle. Jos syntyy poika, antakaa minun nimeni.
Opettaja yrittää rauhoittaa.
Alussa vain pelottaa, sitten ei tunnu enää miltään.
Jaksaa, jaksaa! kannustaa pilotti.
Soittajat aloittavat Porilaisten marssi suljen silmät ja hyppään. Kun avaan ne, olen yhä koneessa; yläkroppani koneessa, alavartalo ilmassa: olen juuttunut luukkuun. Opettaja ja jatko-opiskelija rökittävät minua päästä, yrittävät työntää, ei auta.
Voisiko tämän vaikka saippuoida? ehdottaa jatko-opiskelija.
Hiljainen opettaja hermostuu.
Vapauttakaa reitti! huutaa hän. Olette jumissa kilpailua varten!
Miten pääsen irti? huudan takaisin.
Päästä kaikki ilmat ulos!
Vedän uuuuh! ja tyhjennän keuhkoni, ja putoan tyhjyyteen. Renksua vedän jo koneessa, joten varjo tarttuu koneen alustaan jään roikkumaan koneen alle.
Pilotti tekee temppuja yrittäessään tiputtaa minut, mutta pysyn tiukasti kiinni.
Lopeta koheltaminen! huutaa opettaja. Irroittaudu koneesta heti!
En irrota.
Opettaja roikkuu puoliksi koneesta, hänestä pitää kiinni jatko-opiskelija. Opettaja peukaloi jo remmiä, kun kone nytkähtää ja molemmat ponkaisevat ulos jatko-opiskelija jää roikkumaan opettajan jaloista, josta opettaja ehtii napata minua takista. Jatko-opiskelija lentää alempana, käsillään opettajan jaloissa.
Nyt mennään kuin sirkuksen trapetsiryhmä.
Muusikot säestävät soittaen Lentää laulu.
Opettaja huutaa, että jatko-opiskelija puristaa valtimoa jaloista ja jalka menee kohta kuolioon! Tarjoan omaa jalkaani tilalle, kunhan pääsisi helpommalla, mutta jatko-opiskelija ei tahdo.
Kone ei tällaisella roikkuvalla taakalla pysty laskeutumaan. Se kierii kentän yllä ja välillä painaa niin matalalle, että jatko-opiskelijan jalat laahaavat jo maassa, mutta ei irrota. Loppupäästä kone kohoaa taas taivaalle.
Opettaja kiroaa jalkansa ja toivoo niille ikuista lepoa jatko-opiskelijan kanssa.
Soittajat säestävät: Taivas on meidän rakas kotimme!
Polttoaine loppuu. Luukusta työnnetään keppi, jossa on silmukka. Sillä napataan jatko-opiskelijaa jaloista ja vedetään sisään. Sitten opettaja, lopuksi minut. Minut saadaan puoliksi sisälle, juutun taas: pää jää koneeseen, jalat ulos. Mutta ei pelota enää kone laskeutuu jo. Saan juosta koneen mukana puolisen kilometriä kiitotiellä.
Kukaan ei menehdy kaikki ovat onnellisia.
Orkesteri soittaa iloisimman surumarssinsa kautta aikojen.
Ainoastaan opettaja ei liiku jatko-opiskelija pitää kiinni jaloista lujasti kuin ruuvipenkissä. Tarvitaan pihdit, jotta hänen kouransa saadaan irti.
Kun jatko-opiskelija vihdoin irtaantuu, opettaja nousee seisomaan. Kaikki näkevät, että hänen housunsa ovat lyhentyneet huomattavasti lennon aikana muuttuneet lähes bermudoiksi. Syy ei ollut kuitenkaan housuissa: jalat olivat roikkuessa pidentyneet ja opettaja muistuttaa nyt strutsia.
Huomenna uusi kierros, Karjala ilmoittaa.
Tämä tieto vie veren kasvoilta opettajalta, joka harppoo strutsin askelin kohti puhelinta. Minne soittaa ja mitä sanoo, ei tiedä kukaan. Mutta minut kirjataan voittajaksi, sekä tässä että kaikissa seuraavissa lajeissa seuraavan kymmenen vuoden ajaksi. Ja juoksuennätyksenikin hyväksytään: minä juoksin koneen vauhtia! Tosin koska juoksi vain alaruumis ja yläosa lensi, tulos jaettiin kahdella.
Silti, sekin jäi kaikkien aikojen ennätykseksi!
