Minä laitoin kaikki säästöni hänen unelmaansa, ja jäin lopulta ylimääräiseksi vieraaksi elämänsä juhlilla
Joskus rakennamme linnan ihmiselle, joka heittää meidät ovesta ulos heti, kun remontti on valmis. Tämä on Tapanin tarina muistutus siitä, kuinka rakkauden ja bisneksen sekoittaminen on vaarallista, jos toinen rakastaa ja toinen vain käyttää hyväkseen.
Kohtaus 1: Pitkän taipaleen päätös
Helsingin Ullanlinnassa, putiikkikatujen loisteessa ja tuoreen maalin tuoksussa, Tapani seisoo uuden liikkeen oven edessä. Hänellä on yllään haalarit ja kädessään siivousliina, jolla hän pyyhkii uuden lasioven viimeistellen kaiken huolella. Uupumus ja ylpeys paistavat hänen kasvoiltaan ei pelkästään rakennusmiestä, vaan miestä, joka sijoitti viimeisenkin euron jotta tuo unelma toteutuisi.
Hänen luokseen astuvat Silva tyylikäs, silkkimekossa sekä Silvan äiti, jonka katseessa on talvikylmää.
Kohtaus 2: Onnellisuus, joka on pelkkää pintaa
Tapani kääntyy rakastettunsa puoleen, silmissään lämmin hehku:
Kaikki on nyt kunnossa, kulta. Jokainen yksityiskohta juuri niin kuin halusit. Huomenna vihdoin avataan!
Kohtaus 3: Jäänkylmä herätys
Silvan äiti tekee askeleen eteenpäin mitaten Tapania halveksuvalla katseellaan.
Me? hän tuhahataa. Älä naurata. Sinä olit palkattu tekijä työsi on loppu. Nyt pakkaa työkalusi ja lähde, ennen kuin oikeat vieraat saapuvat.
Kohtaus 4: Selkäänpuukotus
Tapani jähmettyy. Hän katsoo Silvaa, toivoen tämän puuttuvan peliin.
Ihan oikeastiko? Silva, laitoin tähän kaikkeni! Meidän yhteisen tulevaisuuden vuoksi!
Silva kääntyy pois, sitten kohtaa hänen katseensa kylmänä:
Ole nyt järkevä, Tapani. Et sovi tämän brändin imagoon. Äiti on oikeassa on aika mennä eteenpäin.
Kohtaus 5: Paluu todellisuuteen
Koko Tapanin maailma murenee, mutta kivun tilalle tulee tyyni päätös. Hän kaivaa taskustaan pienen teknisen kaukosäätimen.
Unohditteko, kuka asensi koko tämän liikkeen sähkö- ja turvajärjestelmän? hän sanoo hiljaa, peukalonsa punaisella napilla.
Tarinan loppu:
Silvan äidin suupielet kohoavat: Mitä sinä muka teet? Sammutat valot? Tilataan sähkömies kaikki selviää puolessa tunnissa.
Tapani katsoo suoraan tämän silmiin:
Minä en vain asentanut järjestelmää se on myös minun suunnittelemani ja patentoimani. Tämä putiikki on älyrakennus, ja ohjelmiston omistaa minun firmani. Ja koska siirtosopimusta ei koskaan allekirjoitettu
Hän painaa nappia voimalla.
Heti kuuluu kova raksahdus. Painavat metalliset turvaverhot laskeutuvat paukahtaen, peittäen ikkunat ja ovet. Valot sammuvat. Kuuluu, kuinka elektroniset lukot napsahtavat kiinni liike muuttuu teräsbunkkeriksi.
Mitä sinä teit?! Silva huutaa ja riuhtoo ovea. Meillä on tunnin päästä vastaanotto sijoittajille! Avaa heti!
Tapani tyynesti laittaa kaukosäätimen taskuun ja nostaa työkalulaatikkonsa.
Jos minä en sovi teidän imagoonne, niin minun teknologiani eivät kuulu tänne. Huomenna lakimieheni lähettää teille laskun minun älyjärjestelmän käytöstä. Mutta nyt nauttikaa rauhassa pimeydestä. Juhlat jäävät tällä kertaa väliin.
Hän lähtee pois, välittämättä huudoista. Ulkopuolella ensimmäiset jakku- ja pikkutakkikutsuvieraat alkavat kerääntyä hämillisinä suljetun liikkeen eteen sen, joka vielä hetki sitten oli koko Silvan elämän haave.
Opetus: Älä koskaan vähättele sitä, joka rakensi sinun menestyksesi perustukset. Ilman heitä sinun talosi on vain kasa kallista roskaa.
*Kuinka itse olisit toiminut Tapanin asemassa? Kirjoita kommenttisi alle!*Tapani kävelee rauhallisesti kadun halki kohti keväistä iltaa. Hänen olkapäänsä suoristuvat jokaisella askeleella, sillä jokainen menetyksen hetki on muuttunut opiksi. Hän näkee kaukaa ihmisjoukon liikkeen edessä, kiukkuiset kasvot ikkunoissa, mutta jatkaa kulkuaan ilman kiirettä. Hänen puhelimensa värähtää: ystävä, joka oli varoittanut häntä jo kuukausia sitten. Tapanille nousee hymy huulille.
Hän pysähtyy hetkeksi katsomaan liikettä, jonka suunnitteli rakkauden ja toivon varaan ja nyt se on hiljaa, sen peililaseissa vain hänen varjonsa.
Kaiken sen työmäärän jälkeen, minä olen yhä olemassa, Tapani kuiskaa itselleen. Ja alan alusta, mutta tällä kertaa yksin, eikä kukaan heitä minua ulos ovesta.
Hän laittaa haalarintaskuun viimeisen liikkeen avaimen, kääntää selkänsä ja jatkaa kohti uusia katuja, joissa odottaa toisenlainen onni. Hänen katseessaan ei näy anteeksiantoa, mutta siinä on jotakin arvokkaampaa: vapaus ja mahdollisuus rakentaa jotain, josta ei enää koskaan tule ylimääräistä vierasta.
Jossain Ullanlinnan yössä, uuden kevään tuulessa, vanha tarina päättyy ja siitä syntyy uusi, vahvempi Tapani.
